Barcelonan tähtihankinta on tyytyväinen debyyttikauteensa, mutta lupaa kehittyä vielä: ”Voin pelata paremmin”
Kuva: Getty Images
Barcelonan keskikenttäpelaaja Frenkie de Jong on tyytyväinen debyyttikauteensa seurassa.
Hollannin A-maajoukkueessa 15 kertaa esiintynyt de Jong, 22, siirtyi Barcelonaan viime kesänä kotimaansa suurseurasta Ajaxista 75 miljoonan euron korvausta vastaan. Hän on pelannut yhtä vaille kauden kaikissa otteluissa ja säilyttänyt paikkansa avauksessa myös Barçan valmentajavaihdoksen jälkeen, mutta osa kannattajista uskoo, että de Jongin parasta osaamista nähdään vielä liian harvoin.
De Jong kokee esiintyneensä edukseen, mutta hän uskoo itsekin pystyvänsä parempaan.
– Vaikka tämä on ensimmäinen kauteni, olen pelannut paljon ja olen todella onnellinen, kommentoi hollantilaistaituri Barcelonan Youtube-kanavalle.
– Tiedän kuitenkin, että voin pelata paremmin kuin olen pelannut.
– Kaikki pelaajat täällä ovat todella hyviä. Erityisesti Ansu Fati on yllättänyt minut. En tiennyt hänestä, mutta hän on todella lahjakas pelaaja.
De Jong ehti palata kotimaahansa ennen kuin Espanja laittoi rajansa kiinni koronaviruksen takia. Hollannissa tilanne ei ole yhtä kriittinen kuin Espanjassa, mutta de Jongkin on joutunut muokkaamaan rutiinejaan hieman.

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Álvaro Arbeloa kertoi miksi Real Madrid hävisi Bayernille
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta