Leo Messi julkaisi tiedotteen sosiaalisessa mediassa – Barcelonan pelaajat pudottavat palkkojaan maksaakseen työntekijöiden tulot

Barcelonan pelaajat ovat suostuneet 70 prosentin palkanalennukseen. Leo Messi kertoi asiasta sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan tiedotteessa.
Messi antoi samalla palautetta myös Barcelonan seurajohdolle – kuten aiemminkin tämän vuoden puolella.
– Olemme aina olleet palkanalennuksen puolella, koska kyseessä on erityinen tilanne ja olemme olleet aina ensimmäisinä auttamassa seuraa, kun meiltä on sitä pyydetty. Myös monta kertaa olemme auttaneet seuraa omasta tahdostamme, kun uskoimme sen olevan tarpeellista ja tärkeää, Messi kirjoitti.
Barcelonalaismedioiden mukaan pelaajat eivät olisi aluksi suostuneet palkanalennuksiin. Messin mielestä se ei pidä paikkaansa. Messi uskoo seurajohdon väittäneen medioille, etteivät pelaajat suostuisi palkanalennuksiin, jotta pelaajien olisi reagoitava ja pienennettävä palkkojaan.
– Ei taaskaan yllätä, että seuran sisällä on ihmisiä, jotka yrittävät saada meidät pelaajat huonoon valoon ja antaa meille painetta asian suhteen, johon olisimme joka tapauksessa suostuneet. Vaikka yhteisymmärrykseen pääsemisessä kesti muutama päivä, johtuu se ainoastaan siitä, että etsimme oikeaa tapaa auttaa seuraa ja seuran työntekijöitä näinä vaikeina aikoina.
Barcelonan työntekijät, kuten huoltajat, kokit ja seuran fanituotekauppojen myyjät saavat täydet palkat hätätilan aikana.
– On tullut aika ilmoittaa, että 70 prosentin palkanalennuksen lisäksi aiomme lahjoittaa rahaa seuran työntekijöille, jotta he voivat saada normaalit kuukausipalkkansa tämän tilanteen aikana.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa