Suomessakin pelanneen Julien Faubertin Real Madrid -siirtoa ihmetellään yhä – kertoi siirrosta omin sanoin: ”Vastasin heille, että minulla ei ole aikaa tällaiselle roskalle”
Image: Getty Images
Ranskalaispelaaja Julien Faubertin kauden 2008-09 lainasiirtoa Real Madridiin pidetään yhä yhtenä jalkapallomaailman oudoimmista siirroista. West Ham -pelaaja ei ollut esittänyt kyseisen valioliigakauden syyskierroksella mitään erityistä, mutta jostain syystä Real Madrid näki hänessä potentiaalia.
Siirrosta ei tullut menestystä ja sen jälkeen Faubertin ura on ollut laskussa. Hän on tällä hetkellä Ranskan 4. korkeimmalla sarjatasolla, jonne hän on päätynyt muun muassa Turun kautta, sillä hän pelasi FC Interissä vuonna 2017.
Nyt hän muisteli tuota erityistä siirtoa, jota on ihmetellään Madridissa yhä edelleen.
– Olimme joukkueen bussissa matkalla Upton Parkille pelaamaan Fulhamia vastaan, Faubert sanoi The Athleticin haastattelussa.
– Sain puhelun ranskalaiselta henkilöltä Real Madridista ja hän sanoi, ”hei, työskentelen Real Madridille ja meidän täytyy puhua kanssasi”.
– Vastasin hänelle, että minulla on tärkeä peliä, johon minun tulee valmistautua, joten minulla ei ole aikaa tällaiselle roskalle. Laitoin puhelimeni kiinni.
Ottelun jälkeen Faubertille kävikin ilmi, että kyse ei ollut pilasta.
– Pelin jälkeen laitoin puhelimeni takaisin päälle ja näin 30 viestiä ja 50 ääniviestiä. Silloin tajusin, että nyt oli tosi kyseessä.
– Soitin managerilleni ja hän sanoi, että meidän tulee keskustella Real Madridin kanssa, sillä he ovat hotellilla Heatrow’n kentällä.
– Tunteeni olivat ristiriitaiset. Olin onnellinen, sillä olihan kyseessä Real Madrid. Kun tajusin, että kyse ei ollut pilasta, rukoilin, että neuvottelut sujuisivat hyvin.
– He olivat halunneet Antonio Valencian, mutta hän päätyi Manchester Unitediin. Olin kakkosvaihtoehto.
Faubert siirtyi siis lainalle Santiago Bernabéulle. Lopputulos oli sanalla kuvaillen karmea, sillä hän pelasi La Ligassa yhteensä 54 minuuttia. Hänen siirtonsa muistetaan lähinnä siitä, kun espanjalaismediat repivät otsikoita siitä, kuinka Faubert nukahti vaihtopenkille kesken ottelun.
– Olin penkillä ja suljin silmäni noin 30 sekunniksi ja he ajattelivat, että olen ärsyyntynyt, kun en saanut peliaikaa, joten he sanoivat, että ”okei, tämä tyyppi nukkuu”.
– Presidentti sanoi, että minun tulee olla jatkossa varovainen, koska kameroita ja valokuvaajia on joka puolella. Opin todellakin siitä kokemuksesta.
LUE MYÖS:
- La Ligan kärkikamppailu oli niin tapahtumarikas, että Lamine Yamalin mieletön maali saattoi unohtua
- Álex Baena ratkaisi Atléticolle voiton Espanyolista viime hetkillä
- Pitkään loukkaantuneena ollut Éder Militão palaa viimeinkin pelikentille
- Marca: Real Madridin pelaaja tammikuussa muualle?
- José Mourinho totesi Viníciuksesta: ”Jos olisin hänen asemassaan, en luultavasti olisi enää täällä”
- José Mourinho kokee ryhmänsä olevan riittävän hyvä: ”En halua yhtään uutta hankintaa”
- Sarjanousija menetti johtonsa lopussa – painajaismainen ennätys lähestyy
- AS: Jude Bellingham ja Real Madrid sopivat jatkosta
- Javier Tebasin puheista nousi kohu – Real Madrid vaatii eroamaan
- Real Madrid valitti Viníciuksen pelikiellosta – nyt tuli päätös
- Näin Vinícius kommentoi pitkää pelikieltoaan
- Agentti kertoi miksei Nico Williams siirtynyt Barcelonaan
- Javier Tebasin puheista nousi kohu – Real Madrid vaatii eroamaan
- Real Madrid valitti Viníciuksen pelikiellosta – nyt tuli päätös
- AS: Jude Bellingham ja Real Madrid sopivat jatkosta
- Sarjanousija menetti johtonsa lopussa – painajaismainen ennätys lähestyy
- SER: Real Madrid ja Barcelona haluavat saman pelaajan
- Dani Carvajal löysi uuden seuran – valmentaja: ”Yllätyimme hänen nöyryydestään”
- José Mourinho raivostui Real Madridin otteluohjelmasta – ”Tämä ei ole reilua”
- Raphinha palasi Barcelonan harjoituksiin – pelikunnossa viikonloppuna