Koronavirukseen kuolleen Real Madrid -pomon poika nyt sairaalahoidossa

Real Madridin entinen puheenjohtaja Lorenzo Sanz menehtyi lauantaina koronavirustartuntaan. Real Madridia vuodet 1995-2000 johtanut, ja seuralle vuonna 1998 seitsemännen Mestarien liigan voiton tuonut Sanz oli kuollessaan 76-vuotias.
Nyt koronavirus on vienyt sairaalahoitoon Lorenzo Sanzin pojan Paco Sanzin. Sanz joutui Vithas Nisa Pardo -sairaalaan Aravacaan, kun hänen tilansa alkoi heiketä. Paco Sanzilla oli ollut kuumetta jo monta päivää, ja hän oli käynyt sairaalassa jo kaksi kertaa kuitenkaan sinne jäämättä.
Nyt – kärsiessään myös ensimmäisen asteen keuhkokuumeesta – oli Sanzin vuoro jäädä sairaalahoitoon. Copen mukaan hoitotoimilla on ollut positiivisia vaikutuksia. Paco Sanzin sairaalaan joutumisesta kertoi uutistoimisto Efelle hänen veljensä Fernando Sanz.
Juuri Pazo Sanz vei autollaan isänsä, entisen Real-pomon Lorenzo Sanzin sairaalaan ennen kuin koronavirus vaati tämän hengen.
[readmore from=Sanz-Lorenzo]
47-vuotias Paco Sanz pelasi itsekin Real Madridin junioreissa. Hän haki jalansijaa sittemmin Real Oviedossa, Racing de Santanderissa ja Mallorcalla, mutta lopetti vaatimattomaksi jääneen pelaajauransa vain 27 vuoden ikäisenä. Myöhemmin Paco Sanz toimi myös Granadan puheenjohtajana.
Lorenzo Sanz kärsi vakavista koronaoireista ja kuumeesta peräti kahdeksan päivän ajan ennen sairaalaan menemistään, hoitaen itse oireitaan paracetamolilla. Sanz sanoi pojalleen Fernandolle, ”ettei hän halunnut mennä aiemmin sairaalaan, jottei järjestelmä romahtaisi”.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Päätös tehty – Barcelona pelaa kotiottelunsa vain 6000 katsojaa vetävällä stadionilla
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä