Espanjan MM-joukkueesta ulos jäänyt tähti avautui: ”En pystynyt edes katsomaan”
Espanja marssi MM-kisoissa finaaliin ja nosti mestaruuspokaalin pitkästä aikaa. Joukkueesta puuttui kuitenkin yksi tärkeä pelaaja. Barcelonan Fermín López kärsi juuri ennen kauden päättymistä jalkapöydän murtuman, joka vei häneltä mahdollisuuden osallistua turnaukseen. Nouseva tähti olisi ilman loukkaantumista ollut odotetusti mukana kisajoukkueessa.
Fermín pelasi juuri uransa parhaan kauden. Hän esiintyi kaikissa kilpailuissa yhteensä 48 ottelussa, joissa syntyi 13 maalia ja 16 maalisyöttöä. Kisajoukkueen ulkopuolelle jääminen oli luonnollisesti kova pettymys 22-vuotiaalle keskikenttäpelaajalle.
Näin Fermín López kuvaili vaikeaa ajanjaksoaan Katalonian radiolle:
– Tämä on ollut huonoin kesäni. Kaikki sujui hyvin, tunsin olevani huippukunnossa, ja sitten loukkaannuin. Aluksi en pystynyt edes katsomaan Espanjan otteluita. Halusin olla mukana ja pelata. MM-kisojen voitto merkitsee minulle kuitenkin paljon, sillä kyse on kotimaastani ja joukkueessa pelasi ystäviäni ja joukkuetovereitani.
– Tämä kokemus opetti minulle paljon, mutta takaisku osui todella kovaa. Tavoitteeni on palata entistä vahvempana ja motivoituneempana. Uskon olevani valmis. Viime kaudella näytin arvoni ja sen, mitä voin tarjota joukkueelle, López sanoi.
Linkki twiittiin.
LUE MYÖS:
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä

