Näin Marc Bartra viettää aikaansa koronaviruksen aiheuttaman tauon aikana – ”Tämä on paras tapa”
Kuva: Getty Images
La Liga on toistaiseksi tauolla koronaviruksen aiheuttaman kriisin vuoksi.
Vielä ei ole tarkalleen tiedossa, milloin kautta voitaisiin jatkaa. Espanjalaismedioiden mukaan La Liga valmistelee kauden jatkamista toukokuun puolivälissä, mutta sekin lienee liian optimistinen toive.
Espanjassa on käynnissä hätätila, jonka vuoksi ulkona liikkuminen ilman pätevää syytä, kuten ruokakaupassa tai apteekissa käymistä on kielletty.
Betisin Marc Bartra kertoi sosiaalisessa mediassa koronaviruksen aiheuttaman tauon rutiineistaan.
– Heräämme samaan aikaan kuin normaalistikin. Tärkeintä on järjestää päivä alusta loppuun saakka ja pysymme samoissa aikatauluissa kuin aiemminkin. Loppujen lopuksi olemme suuri perhe ja rutiineissa pysyminen on paras tapa, Bartra totesi.
– Nousen sängystä yhdeksän aikaan riippuen hieman päivästä. Teen normaalin aamurutiinini syömällä aamupalaa perheeni kanssa ja sen jälkeen menen kuntosalilleni, jossa harjoittelen puolitoista tai kaksi tuntia. Sekin riippuu päivästä. Myöhemmin syömme perheen kanssa ja vietämme aikaa yhdessä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- La Liga -seurojen eurovastustajat nyt selvillä
- Real Madridin, Atléticon ja Barcelonan UCL-vastustajat selvillä
- La Liga -pomo haluaa edelleen viedä sarjaottelun Yhdysvaltoihin: ”He avasivat meille ovensa, mutta…”
- Käänne Madridissa: Kylian Mbappé haluaa lisätietoja omituisesta vammastaan
- Kova väite: Jürgen Klopp vapautumassa Real Madridiin liittymistä varten?
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – Frenkie de Jong loukkaantui
- Real Madrid uskoo kohtaavansa Manchester Cityn Mestarien liigassa: ”Tiedämme sen jo…”
- Cristiano Ronaldosta espanjalaisseuran osaomistaja
- El Larguero: Antoine Griezmann jättämässä Atléticon tuota pikaa
- Real Madrid ei päästänyt Benficaa yllättämään
- Käänne Madridissa: Kylian Mbappé haluaa lisätietoja omituisesta vammastaan
- Sport: Barcelona etsii uutta hyökkääjää – kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Kova väite: Jürgen Klopp vapautumassa Real Madridiin liittymistä varten?
- Real Madridin, Atléticon ja Barcelonan UCL-vastustajat selvillä
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – Frenkie de Jong loukkaantui
- Real Madrid uskoo kohtaavansa Manchester Cityn Mestarien liigassa: ”Tiedämme sen jo…”
- El Larguero: Antoine Griezmann jättämässä Atléticon tuota pikaa
- La Liga -pomo haluaa edelleen viedä sarjaottelun Yhdysvaltoihin: ”He avasivat meille ovensa, mutta…”
- Cristiano Ronaldosta espanjalaisseuran osaomistaja
- Kylian Mbappé sivuun Mestarien liigan pudotuspeliottelusta