UEFA:n presidentti kiisti väitteet EM-kisojen siirtämisen ehdoista: ”Täyttä potaskaa”
Kuva: Getty Images
Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n presidentti Aleksander Čeferin kiistää väitteet, joiden mukaan UEFA olisi vaatinut eurooppalaisilta sarjoilta satojen miljoonien eurojen korvausta EM-kisojen siirtämisestä.
UEFA ilmoitti tiistaina, että miesten EM-kisat siirtyvät vuodella eteenpäin koronaviruksen takia. Kisojen uusi ajankohta on 11.6.−11.7.2021.
Čeferin myönsi, että koronaviruksen aiheuttamat toimenpiteet tietävät UEFA:lle suuria taloudellisia menetyksiä, mutta hän kiisti jyrkästi, että UEFA olisi vaatinut sarjojen ja seurojen osallistuvan kattojärjestön kulutalkoisiin.
– Olen nähnyt valeuutisia, joiden mukaan yksi ehdoistamme EM-kisojen siirtämiselle olisi ollut, että sarjat ja seurat maksavat meille 300 miljoonaa euroa. Voin sanoa, että väite on täyttä potaskaa. Me emme pyytäneet heiltä mitään EM-kisojen siirtämisestä, kommentoi Čeferin uutistoimisto AP:lle tiistaina.
– Olen myös nähnyt ja kuullut valeuutisia, joiden mukaan UEFA neuvoo sarjoja lopettamaan kautensa tähän ja päättämään, että ensimmäisenä olevat joukkueet kruunataan mestareiksi. Voin kertoa, ettei se ole totta. Meidän tavoitteemme on viedä sarjat loppuun, emmekä ehdottaneet mitään tuollaista yhdellekään liitolle tai sarjalle.
– Tietysti olisi kilpailun kannalta parasta, että sarjat pelataan loppuun, mutta onko se mahdollista, kun ottaa huomioon äärimmäisen tiukan aikataulun? Sitä on vaikea sanoa. Työryhmä aloittaa työnsä huomenna. Katsotaan, mitä siitä tulee. Meillä on eri maita ja meillä on eri lainsäädäntöjä, joten katsotaan. Vielä on liian aikaista sanoa mitään konkreettista.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään