Brasilian entinen maajoukkuepelaaja paljasti: Näin he yrittivät pysäyttää Messin – ”Sovimme, että kaikki potkimme häntä”
Kuva: Getty Images
36-vuotias Felipe Melo jatkaa uraansa kotimaassaan Brasiliassa. Melo on edustanut Palmeirasia muutaman vuoden ajan.
Urallaan myös La Ligassa ja Serie A:ssa pelannut Melo muistetaan myös Brasilian A-maajoukkueesta. Melo pelasi A-maajoukkueessa 22 ottelua ja oli mukana vuoden 2010 MM-kisajoukkueessa.
Voimakkaista otteistaan kentällä tunnettu Melo kertoi mielipiteensä Leo Messistä Clarínin haastattelussa.
– Messi on historian paras jalkapalloilija. En voi sanoa Peléstä mitään, koska en nähnyt hänen pelaavan. Muistan Diego Maradonasta vain sen, kun hän voitti MM-kisoissa Argentiinan kanssa Brasilian Claudio Caniggian maalilla. Brasiliassa ihmiset myös sanovat Zicon olevan paras, mutta näin hänet vain kertaalleen pelaamassa jäähyväisottelussaan. En siten voi sanoa, että he olisivat minulle supertähtiä, Melo muistutti.
– Sen sijaan olen nähnyt Messin ja hän on uskomaton pelaaja. Hän on parempi kuin Cristiano Ronaldo, koska Ronaldo voi tehdä sinulle viisi maalia, mutta Messi luo viiden maalin lisäksi muiden maalipaikat. Hän on kokonaisvaltaisempi.
Melo kohtasi Messin La Ligassa ja A-maaotteluissa. Melo paljasti haastattelussa sen, miten Brasilian A-maajoukkue valmistautui Messin kohtaamiseen.
– Messi on erityinen pelaaja. Kun pelasimme häntä vastaan A-maajoukkueessa, sovimme yhdessä, että kaikki potkimme häntä kerran. Meidän oli vaihdeltava vuoroja sen suhteen. On mahdotonta miesmerkata Messin kaltaista pelaajaa. Ja kun puhutaan potkimisista, niin emme yrittäneet satuttaa häntä, vaan tehdä taktisia rikkeitä, rikkoa pelin rytmiä ja ärsyttää häntä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään