Napoli ja Barcelona jättivät otteluparin avoimeksi toiseen osaan – Arturo Vidal sai punaisen kortin
Kuva: Getty Images
Napoli ja Barcelona kohtasivat toisensa tiistai-iltana San Paololla Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa.
Ottelu päättyi lopulta 1-1 -tasapeliin. Toinen osa pelataan 18. maaliskuuta Camp Noulla.
Barcelona hallitsi palloa tuttuun tapaan avausjaksolla. Napoli puolusti varsin tiiviisti ja yritti iskeä mahdollisimman nopeasti vastaan. Barcelona sai avausjaksolla pallonhallinnastaan huolimatta yhden potentiaalisen maalipaikan aikaan, mutta Leo Messin laukaus painui maalin yli.
Napoli siirtyi johtoon puolen tunnin kohdalla. Viime aikoina pirteästi Gennaro Gattuson alaisuudessa pelannut Napoli nappasi johtoaseman Dries Mertensin upean viimeistelyn ansiosta. Piotr Zielinski syötti taustalta boksin rajalle juosseelle Mertensille ja belgialainen laukoi komeasti isännät johtoon.
Toisella jaksolla Barcelona otti entistä enemmän pelin haltuunsa ja nosti prässitasoaan. Se aiheutti Napolille ongelmia pelinrakenteluvaiheessa ja Barcelona kykeni jatkuvasti riistämään pallon takaisin itselleen.
Antoine Griezmann toi Barcelonan tasoihin toisen jakson alussa. Sergio Busquets läpäisi hienolla syötöllään Napolin puolustuslinjan ja Nélson Semedo syötti maalin eteen juosseelle Griezmannille, jolla oli helppo työ ohittaa David Ospina.
Barcelona joutuu pelaamaan toisen osan ilman Sergio Busquetsia ja Arturo Vidalia. Busquets sai toisella jaksolla varoituksen, joka pitää espanjalaisen sivussa toisesta osasta. Vidal sen sijaan sai kaksi keltaista korttia samasta tilanteesta. Ensin keskikenttäpelaaja taklasi isäntien pelaajaa, jonka jälkeen oli hetken tukkanuottasilla Mario Ruin kanssa. Tuloksena punainen kortti ja aikaisempi kävelymatka kohti San Paolon pukukoppeja.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä