La Ligassa tapahtumassa myös toinen siirtoikkunan ulkopuolinen siirto – lähde: Valencia saamassa itselleen topparin
Kuva: Getty Images
SER:n mukaan Valencia on lähellä Zouhair Feddalin hankkimista Betisistä.
Seurat neuvottelevat parhaillaan siirrosta. Valencia on päässyt Feddalin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksen henkilökohtaisista ehdoista. Betis haluaa Feddalista noin 5-6 miljoonaa euroa.
Betisin tarkoitus oli alunperin myydä Feddal kesällä, mutta Valencia tarvitsee itselleen välittömästi topparin, sillä niin Ezequiel Garay, Gabriel Paulista kuin tuoreesta lihasvammasta kärsivä Eliaquim Mangala ovat loukkaantuneita.
Valencia on saanut Espanjan jalkapalloliitolta erikoisluvan pelaajan hankkimiseen siirtoikkunan ulkopuolella, sillä Garayn polvivamma pitää topparin sivussa pelikentiltä elo-syyskuulle saakka.
Feddal on jäänyt viime aikoina pienelle peliajalle Betisissä, eikä Betisin päävalmentaja Rubi luota toppariin.
Valencian tavoite on saada Feddal Mestallalle lainalle loppukaudeksi ilman pakollista osto-optiota. On kuitenkin mahdollista, että lainasopimuksessa on mukana osto-optio.
Mouctar Diakhaby on parhaillaan Valencian ainut terve toppari.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid -pelaaja loukkaantui: edessä pitkä huili
- Fabrizio Romano sen teki: julkisti kohutun Real Madrid -siirron ennen aikojaan
- Ter Stegenin siirrossa taas uusi käänne – maalivahti jäi Barcelonaan
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa

- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi