La Ligan palkkakatot päivitetty – Barcan vyötä kiristettiin, katto silti lähes 20 kertaa korkeammalla kuin sarjan pienimmällä

La Liga -organisaatio on päivittänyt seuroille määrättyjä palkkakattoja tammikuun siirtoikkunan sulkeuduttua. Edellisen kerran palkkakatot määriteltiin syyskuussa.
Ainoastaan kahden joukkueen osalta vyötä vedettiin kireämmällä. Nämä seurat ovat Barcelona ja Alavés. Alavésin osalta kiristys on 1,6 miljoonaa euroa ja Barcelonan kohdalla 15 miljoonaa euroa.
Leikkauksesta huolimatta Barcelonan palkkakatto on edelleen selvällä erolla La Ligan väljin. Barcelona saa kuluttaa palkkoihin 656,43 miljoonaa euroa. Etumatkaa Real Madridiin on noin 15 miljoonaa euroa, mutta koko muu porukka jääkin sitten paljon kauemmas.
Kolmanneksi suurin palkkakatto on Atlético Madridilla, mutta Atlético jää jo yli 300 miljoonan euron päähän Barcelonasta. Atlético saa kuluttaa 348,5 miljoonaa. La Ligan seuroista yli puolet, eli 12 jää palkkakatossaan alle sadan miljoonan euron. Hännänhuippuna tulee Mallorca 33,53 miljoonan palkkakatollaan. Barcelona saa siis kuluttaa lähes 20 kertaa Mallorcaa enemmän.
AS esittää joitain arveluita siitä, miksi Barcelonan palkkakattoa laskettiin. Yksi syy voi olla rakenteelliset kustannusten nousut pelaajasiirroissa, ja toinen vaihtoehto on arvioitua pienemmän tulot. Nämä voivat johtua putoamisesta Supercopan välierissä sekä Copa del Reyn puolivälierissä.
Peräti 11 seuraa saivat päivityksessä palkkakattoonsa lisää väljyyttä. Näitä olivat Valencia (+6,43 miljoonaa euroa), Villarreal (+4,8), Real Betis (+2,08), Espanyol (+17,6), Real Sociedad (+4,44), Celta Vigo (+6,2), Getafe (+7,52), Osasuna (+0,15), Granada (+2,44), Real Valladolid (+2,83) ja Mallorca (+3,57).
La Ligan palkkakatot
Barcelona 656,43 milj. euroa
Real Madrid 641,05
Atlético Madrid 348,5
Sevilla 185,17
Valencia 177,11
Villarreal 113,39
Athletic 103,18
Betis 102,43
Espanyol 86,34
Real Sociedad 85,57
Celta 68,32
Getafe 63,8
Levante 54,6
Leganés 52,08
Alavés 49,37
Eibar 47,12
Osasuna 38,85
Granada 37,9
Valladolid 34,87
Mallorca 33,53
Palkkakattoon sisältyvät edustusjoukkueiden pelaajien lisäksi valmentajan, kakkosvalmentajan ja fysiovalmentajan palkat sekä reservijoukkueiden pelaajien ja henkilöstön palkat. Summa pitää sisällään kiinteiden palkkojen lisäksi bonuspykälät, joukkueen palkintorahat sekä kaikenlaiset sosiaaliturvamaksut.
Palkkakatto määritellään seuran rakenteellisten kulujen sekä tulojen (mm. TV-tulot, mainostulot jne.) erotuksena. Seurat tekevät itse ehdotuksen palkkakaton nostamiseksi tai laskemiseksi, ja La Liga hyväksyy tai on hyväksymättä esityksiä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta