La Ligan outolintu siirtyy uuteen seuraan – paikkaa loukkaantunutta maalitykkiä
Kuva: Getty Images
Kerroimme viime vuoden tammikuussa huippujalkapalloilussa harvemmin nähdystä pelaajasiirrosta. Tuolloin La Ligassa vielä pelannut Huesca värväsi Segundasta 32-vuotiaan Enric Gallegon, joka oli vielä puoli vuotta aiemmin tehnyt sivutöitä rekkakuskina. Vasta yli kolmekymppisenä ammattilaisjalkapalloilijaksi edennyt hyökkääjä oli työskennellyt alasarjauransa aikana myös muun muassa lähettinä ja muurarina.
Huescan pudottua La Ligasta Gallegon matka jatkui kesällä Getafeen, jonka paidassa hän pääsi pelaamaan tällä kaudella myös europelejä. Nyt seura kuitenkin vaihtuu jälleen, sillä Osasuna tiedotti tiistaina lainanneensa Gallegon ilman siirtokorvausta loppukauden ajaksi riveihinsä.
Lainapestiin sisältyy kahden miljoonan euron ostovelvoite, mikäli Osasuna onnistuu säilymään pääsarjassa. Jos näin tapahtuu, jatkuu nyt 33-vuotiaan Gallegon sopimus automaattisesti kesään 2022 saakka. Tällä hetkellä Osasuna on La Ligassa kymmenentenä, 11 pistettä putoamisviivan yläpuolella, joten Gallegon jatko seurassa näyttää todennäköiseltä.
Getafe kuittaa Osasunalta myös ylimääräiset 500 000 euroa, mikäli Gallego tekee jommallakummalla tulevista kausista vähintään kymmenen maalia. Osasuna tiedotti sopimuksen yksityiskohdista kotisivuillaan.
[readmore from=Gallego-Enric]
Vuonna 2018 ammattilaisuransa aloittanut Gallego teki viime keväänä Huescalle viisi maalia. Onnistumisen myötä Getafe maksoi hänestä kesällä kuusi miljoonaa euroa. Yhteensä Gallego pelasi Getafessa siirtoonsa mennessä kuitenkin vain 413 minuuttia yhdeksässä ottelussa, ja jäi kokonaan ilman maaleja. Hän oli joukkueensa avauskokoonpanossa kolmessa Eurooppa-liigan ja kahdessa La Ligan ottelussa.
190-senttinen Gallego ottanee Osasunan kokoonpanossa tällä kaudella yhdeksän maalia tehneen Chimy Ávilan paikan. La Ligan maalipörssissä jaetulla neljännellä sijalla oleva Ávila loukkasi viime viikon Levante-pelissä vasemman polvensa eturistisidettä ja joutui leikkaushoitoon. Ávila ei enää tällä kaudella pelaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan