Zinédine Zidanelta kysyttiin Gareth Balen vammasta ja siirtoikkunasta: ”Jokainen tietää tilanteensa”

Real Madrid oli kovilla Copa del Reyn avausottelussaan Salamanca Unionistasia vastaan, mutta haki Las Pistasin yleisurheilukentältä lopulta 3-1 -voiton. Realin valmentaja Zinédine Zidane myöntää olosuhteiden aiheuttaneen joukkueelle vaikeuksia.
– Tämä oli vaikea ilta, mutta se on cupissa tavallista. Meillä oli vaikeuksia pallon liikuttelussa. Emme pelanneet hyvää ottelua, mutta se johtui kentästä, ei mistään muusta, Zidane sanoi pelin jälkeen AS:n mukaan.
– Olemme iloisia, koska lopulta pääsimme neljännesvälieriin. Sitä varten tulimmekin tänne.
Real Madridin avausmaalin tehnyt Gareth Bale tuli vaihtoon toisen puoliajan kahdeksannella minuutilla loukkaantumisen vuoksi. Zidane arveli walesilaisen luultavasti selvinneen vähällä.
– Balen nilkka vääntyi hieman. En usko sen olevan vakavaa. Katsotaan huomenna. Pelaamista hän ei voinut jatkaa, Zidane selvitti.
Zidane oli tyytyväinen siihen, että hänen joukkueensa eliminoi hyvin altavastaajan keskitykset ja pystyi vaikeasta kentästä huolimatta intensiiviseen kokonaissuoritukseen. Joukkueen motivoiminen ei hänen mukaansa ollut vaikeaa.
– Tiesimme pelistä tulevan vaikea, sillä vastustaja pelaa hyvin pienellä kentällä. Motivaatio on pokaali. Tämä on Copa del Rey, ja haluamme jatkaa voittamista. Ainakin yrittää sitä. Annoimme tänään kentällä kaikkemme.
[readmore from=Real-Madrid]
Valmentajalta kysyttiin myös, onko Real Madridin osalta odotettavissa liikehdintää tammikuun siirtoikkunassa.
– En muuttaisi mitään. Jokainen tietää tilanteensa. Minulla on 25 pelaajan kokoonpano. Näemme kuun viimeiseen päivään mennessä, tapahtuuko joukkueessa muutoksia. Minä olen kuitenkin tyytyväinen pelaajiini ja siihen, mitä he tekevät.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”