Barcelonan ahtaalle panneen alasarjaseuran valmentaja: ”Pojat ovat kopissa maansa myyneinä”
Kuva: Getty Images
Barcelona joutui keskiviikkona todella ahtaalle Copa del Reyn avausottelussaan, mutta kaatoi lopulta Segunda B:n UD Ibizan 2-1. Jatkoaika häämötti jo, kunnes Antoine Griezmann teki lisäajalla Barcelonalle voittomaalin.
Urheasti taistelleiden lomasaarelaisten valmentaja Pablo Alfaro uhkui ottelun jälkeen ylpeyttä omistaan. Ibiza poistui kentältä päät pystyssä, mutta sisintä korvensi jatkopaikan ja jättiläisen kaadon lähelle jääminen.
– Melkein onnistuimme siinä. Ihan ensimmäisenä täytyy silti onnitella Barcaa, Alfaro totesi AS:n mukaan.
– Ette tiedä, kuinka valtavan ylpeä olen pelaajistani. He pelasivat ilmiömäisen ottelun. Se, että asetuimme vastatusten Barcan kaltaista globaalia jalkapallototeemia vastaan ja riisuimme heidät aseistaan…
– Minulla on ristiriitaisia tunteita, sillä pojat ovat pukukopissa maansa myyneinä. Tällä joukkueella on sielua ja se osaa pelata jalkapalloa.
Alfaroa jäi aidosti moni asia ottelun kulussa kismittämään, sillä enemmänkin oli tarjolla.
– Teimme maalin, meiltä hylättiin toinen ja osuimme kerran tolppaan. Sitten Barcelona saa kaksi maalipaikkaa, ja tekee molemmista maalin.
[readmore from=Barcelona]
– Siitä tulee voimaton olo, mutten voisi olla ylpeämpi seurastani, saarestani ja kannattajistani. Tämä oli hurjaa, eikä tätä liekkiä sammuta kukaan. Ansaitsisimme Copa del Reyn kunniadiplomin, Alfaro jatkaa.
– 94. minuutilla mieliala synkkeni, vaikkemme me kentän laidalla edes juokse. Putosimme julmimmalla mahdollisella tavalla, mutta annoimme kaikkemme kaikkivoipaa joukkuetta vastaan. Ja kun antaa kaikkensa, ei enempää voi pyytää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cope: Real Madridin pelaaja halusi siirtyä Valioliigaan – seura hylkäsi tarjouksen
- Brasilialaishyökkääjä siirtymässä lainalle Atléticoon – mukana 40 miljoonan euron osto-optio
- AS: Jude Bellingham loukkaantui – alustava poissaoloaika tiedossa
- Atalanta-tähti siirtymässä Atléticoon
- Jude Bellingham loukkaantui – Kylian Mbappé iski Real Madridin voittomaalin lisäajalla
- Barcelonan hyökkäys on Euroopan eliittiä – ja nyt se kaatoi Elchen
- Atlético Madridin hyökkääjä sairaalaan vakavan törmäyksen seurauksena
- Arbeloa vetoaa faneihin: Real Madrid tarvitsee tukea
- Huuhkajien toppari La Ligaan – Ville Koski siirtyy Espanjaan
- Espanyol hankki hyökkääjän Napolista
- Jude Bellingham loukkaantui – Kylian Mbappé iski Real Madridin voittomaalin lisäajalla
- Atlético Madridin hyökkääjä sairaalaan vakavan törmäyksen seurauksena
- AS: Jude Bellingham loukkaantui – alustava poissaoloaika tiedossa
- Hansi Flick pettyi Barcelonan huippulupauksen lähdöstä: ”Hän tietää sen”
- Atalanta-tähti siirtymässä Atléticoon
- Barcelonan hyökkäys on Euroopan eliittiä – ja nyt se kaatoi Elchen
- Arbeloa vetoaa faneihin: Real Madrid tarvitsee tukea
- Huuhkajien toppari La Ligaan – Ville Koski siirtyy Espanjaan
- Alavés teki yhden historiansa suurimmista pelaajakaupoista
- Real Madridin ja Atléticon ensimmäiset Mestarien liigan pudotuspelivastustajat selvillä