Konkaripelaajalta luotisuoraa kritiikkiä omalle valmentajalle: ”Logiikkakin sen sanelee”
Image: Getty Images
30-vuotias Espanjaa pitkin poikin kolunnut futiskiertolainen ja urallaan muun muassa Barcelonaa edustanut Aleix Vidal teki sunnuntaina ensimmäisen maalinsa noin kahteen vuoteen, kun Alavés tasasi pisteet Real Betisin kanssa maalein 1-1. Sevillasta lainalla Alavésissa pelaava oikea laitapelaaja vei joukkueensa 1-0 -johtoon 14. minuutilla, mutta Betis nousi toisella jaksolla tasoihin Emersonin maalilla. Avausjakson lopussa Betis-ikoni Joaquín oli hassannut rankkarin.
Ottelun jälkeen puheenaiheena ei ollut kuitenkaan vain Vidalin maali, vaan tämän suorasukainen kritiikki Alavés-valmentaja Asier Garitanoa kohtaan. Alavés pääsi yhden miehen ylivoimalle 78. minuutilla, kun Zouhair Feddal ajettiin suoralla punaisella ulos. Tämän jälkeen Garitano teki kuitenkin Vidalin mielestä kaksi turhan defensiivistä vaihtoa, ottaen muun muassa hänet itsensä pois kentältä.
– Olemme surullisia, sillä olisimme voineet voittaa pelin. Kun pelasimme ylivoimalla, meidän olisi pitänyt tavoitella voittoa, mutta niin ei käynyt, joten saamme tyytyä yhteen pisteeseen. Ei sekään ole hassumpaa, jos välttää tappion, Vidal totesi Movistarin TV-haastattelussa Marcan mukaan.
Alavés loi koko pelissä vain kuusi maalintekoyritystä, ja niistä ainoa laukaus kohti maalia oli Vidalin maali. Vidal piti tätä taktisena epäonnistumisena.
– Meidän olisi pitänyt heittää kentälle lisää hyökkäyspään pelaajia. Kun vastustajalla on yksi pelaaja vähemmän, logiikkakin sanelee, että siten voi saada otteen pelistä ja luoda lisää maalipaikkoja.
– Jos kentälle pannaan kuitenkin puolustuspelaajia hyökkäyssuunnan pelaajien sijaan, peli hankaloituu entisestään, Vidal analysoi.
50-vuotias Garitano ei ollut suoranaisesti mielissään Vidalin neuvoista. Valmentaja antoikin rivien välistä ärtymyksensä paistaa.
– Oli vaikeaa vaihtaa enemmän hyökkääjiä kentälle, sillä kentällä olivat jo Oliver Burke, Lucas Pérez, Joselu ja Luis Rioja. Monella pelaajallamme oli myös kortti alla, Garitano huomautti.
– Kannattaa vähän varoa sanomisiaan ja tiedostaa se, missä on ja mistä päämäärästä taistellaan. Jos päämäärä katoaa näkyvistä, se voi maksaa veronsa.
Punaisen kortin lisäksi ottelussa nostettiin peräti kymmenen keltaista korttia. Näistä seitsemän jaettiin Alavésille.
LUE MYÖS:
- Álex Baena ratkaisi Atléticolle voiton Espanyolista viime hetkillä
- Pitkään loukkaantuneena ollut Éder Militão palaa viimeinkin pelikentille
- Marca: Real Madridin pelaaja tammikuussa muualle?
- José Mourinho totesi Viníciuksesta: ”Jos olisin hänen asemassaan, en luultavasti olisi enää täällä”
- José Mourinho kokee ryhmänsä olevan riittävän hyvä: ”En halua yhtään uutta hankintaa”
- Sarjanousija menetti johtonsa lopussa – painajaismainen ennätys lähestyy
- AS: Jude Bellingham ja Real Madrid sopivat jatkosta
- Javier Tebasin puheista nousi kohu – Real Madrid vaatii eroamaan
- Real Madrid valitti Viníciuksen pelikiellosta – nyt tuli päätös
- Agentti kertoi miksei Nico Williams siirtynyt Barcelonaan
- Näin Vinícius kommentoi pitkää pelikieltoaan
- Agentti kertoi miksei Nico Williams siirtynyt Barcelonaan
- Javier Tebasin puheista nousi kohu – Real Madrid vaatii eroamaan
- Real Madrid valitti Viníciuksen pelikiellosta – nyt tuli päätös
- AS: Jude Bellingham ja Real Madrid sopivat jatkosta
- Sarjanousija menetti johtonsa lopussa – painajaismainen ennätys lähestyy
- SER: Real Madrid ja Barcelona haluavat saman pelaajan
- Dani Carvajal löysi uuden seuran – valmentaja: ”Yllätyimme hänen nöyryydestään”
- José Mourinho raivostui Real Madridin otteluohjelmasta – ”Tämä ei ole reilua”
- Raphinha palasi Barcelonan harjoituksiin – pelikunnossa viikonloppuna