Atléticon kesähankinta onnistui sittenkin nappaamaan avauksen paikan – ”En edes tiennyt olevani seurahistorian kallein puolustaja”
Kuva: Getty Images
Felipe siirtyi kuluvaksi kaudeksi Atléticoon Portosta noin 20 miljoonalla eurolla.
Toppari saapui seuraan korvaamaan Diego Godínia. Godín siirtyi Internazionaleen, kun Atlético ei suostunut tarjoamaan hänelle monivuotista jatkosopimusta.
Moni ei uskonut Felipen nappaavan avauskokoonpanon paikkaa, sillä Diego Simeonen odotettiin luottavan normaaliin tapaan Josema Giméneziin ja Stefan Saviciin. Toisin kävi – tosin Felipen kannalta hieman onnekkaastikin.
Giménez ja Savic ovat kärsineet nimittäin läpi kauden jatkuvista loukkaantumisista ja Simeone joutui peluuttamaan Felipeä avauksessa. Felipe on onnistunut näyttöpaikoissaan ja kuuluu tällä hetkellä ansaitusti Atléticon avaukseen.
– Totta puhuen en edes tiennyt olevani Atléticon seurahistorian kallein puolustaja. En ajattele sitä ja vaikka olisin tiennyt sen alusta asti, en olisi antanut sille painoarvoa. Onnistuin hyvin Portossa ja olen käynyt läpi vaikeita aikoja. Tiesin, että Atléticossa peliajan saamisesta tulee vaikeaa, koska täällä on loistavia puolustajia, mutta käytin mahdollisuuteni hyväkseni ja tässä ollaan, Felipe iloitsi O Jogon haastattelussa.
Felipe ei näe itseään uutena Godínina.
– Godín pelasi uskomattoman uran Atléticossa. Hän on esimerkki minulle, mutta en näe itseäni uutena Godínina. Olen Felipe ja olen erilainen pelaaja. Minun on tehtävä oma historiani tässä seurassa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla