Seuraava brassi siirtymässä Atlético Madridiin – hyvästeli liikuttuneena entisen seuransa
Kuva: Getty Images
Brasilialainen Athlético Paranaense pelasi torstain vastaisena yönä kauden viimeisen kotipelinsä Santosia vastaan. Ottelu päättyi liikuttuneisiin tunnelmiin. 93. minuutilla kotijoukkueen valmentaja vaihtoi kentälle keskikenttäpelaaja Bruno Guimarãesin, mitä ilmeisimmin heittämään jäähyväisiä kotiyleisölleen.
Peli päättyi 1-0, ja lopussa kentällä juhlittiin liikuttunutta Guimarãesia, vaikkei tämä ehtinyt juurikaan koskemaan edes palloon. 22-vuotias Guimarães oli vasta toipunut loukkaantumisestaan, ja ehti juuri ja juuri vielä esiintymään kotistadionillaan.
AS:n mukaan kaikki viittaa nyt siihen, että Guimarãesin ura jatkuu nyt Euroopassa, ja tarkemmin sanottuna Atlético Madridissa. Pelaajaa oli tavoitellut myös tuore Copa Libertadoresin mestari Flamengo. Guimarãesin Atlético-siirtoa helpottaa se, että hänellä on myös Espanjan passi.
Siemenet Guimarãesin siirrolle kylvettiin jo viime kesänä, kun Atlético hankki samasta seurasta laitapuolustaja Renan Lodin. Myös Guimarãesin edustaja oli tuolloin läsnä Wanda Metropolitanolla, ja Atléticolle sovittiin etuosto-oikeus keskikentän pohjapelaajaan.
[readmore from=Atletico-Madrid]
AS:n mukaan Guimarãesin hintalappu on 30 miljoonaa euroa. Sopimuksen mukaan Atléticoa on informoitava kaikista muiden seurojen tekemistä tarjouksista. Atlético on sille määrätyn palkkakaton ylärajoilla, joten ikäviä viime hetken yllätyksiä ei haluta.
Atlético haluaa viedä Guimarãesin siirron maaliin tammikuun siirtoikkunassa. Suunnitelmana on kuitenkin lainata mies aluksi toisaalle.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- Real Madridin toppari leikattiin Suomessa
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa