Valencia-pelaaja lähti lainalle Hollantiin kovin odotuksin – sitten kaikki epäonnistui: ”Hän ei ole riittävän hyvä”
Kuva: Getty Images
Toni Lato siirtyi kesällä Valenciasta lainalle PSV:hen alkavaksi kaudeksi.
Muutama päivä sitten 22 vuotta täyttänyt Lato lähti Eindhovenin valloitukseen suurin odotuksin. Valencia-kasvatti on saanut kuitenkin pettyä pahemman kerran uudessa seurassaan.
Lato on nimittäin pelannut koko kauden aikana yhden minuutin edustusjoukkueen paidassa ja siitäkin on aikaa reilut kolme kuukautta.
Lato on pelannut kahdesti PSV:n alle 21-vuotiaiden joukkueessa alkusyksystä, mutta Valencian ja PSV:n tekemä lainasopimus estää Laton peluuttamisen edustusjoukkueen ulkopuolella.
PSV:n päävalmentaja Mark van Bommel kertoi suoraan lehdistölle, ettei kaksi vuotta Valencian edustusjoukkueessa viettänyt Lato ole tarpeeksi hyvä PSV:lle.
– Hänen tilanteensa on hyvin vaikea. Tällä hetkellä uskomme, ettei hän ole riittävän hyvä. Hän tarvitsee minuutteja ja mielestäni olisi hyvä, jos hän voisi pelata B-joukkueessa pitääkseen rytmiä yllä, mutta Valencia ei ole antanut siihen lupaa, van Bommel totesi.
Lato on pelannut Valencian edustusjoukkueessa 28 sarjaottelua ja on entinen Espanjan alle 21-vuotiaiden maajoukkuepelaaja.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Barcelonan toppari loukkasi polvensa – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Real Sociedad nimitti uuden päävalmentajan
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Kylian Mbappé ylsi Cristiano Ronaldon ennätykseen
- Copa del Reyssä nähtiin Barcelonan lähihistorian seuraennätys!
- Barcelona hyvissä asemissa 15-vuotiaan hyökkääjälupauksen pelaajakaupoissa

- Kylian Mbappé neuvottelee tärkeästä sopimuksesta