Barcelonan tähtihyökkääjä pohtii jo seuraavaa etappiaan: Yhdysvallat ja MLS olisi ”kaunis vaihtoehto”

Useat Yhdysvaltojen pääsarjassa pelaavat seurat ovat tiettävästi kiinnostuneita Barcelonan Luis Suárezista.
MLS:ään vuonna 2020 liittyvä Inter Miami CF, joka kuuluu esimerkiksi entisen Real Madrid -pelaajan David Beckhamin omistukseen, on erityisen halukas vahvistamaan joukkuettaan Suárezilla, katalonialaisradio Esport3 uutisoi.
Italialaislehti CalcioMercaton mukaan LA Galaxy ja New York City FC ovat kuitenkin vahvasti mukana siirtokilvassa.
32-vuotias uruguaylaishyökkääjä on vastannut siirtohuhuihin positiiviseen sävyyn, kehuen MLS:ää houkuttelevaksi ja kauniiksi vaihtoehdoksi.
– Et voi koskaan tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Suárez kertoi haastattelussaan El Mundo Deportivolle.
– Tänään minulla on voimassaoleva sopimus Barçan kanssa ja olen hyvin iloinen. Tottakai, MLS on hyvin houkutteleva sarja. Se on sarja joka on kasvanut paljon, ja useat nuoret pelaajat ovat löytäneet tiensä sinne viimeisen kahden vuoden aikana, erityisesti Etelä-Amerikasta.
– Se on osoitus siitä, että he haluavat kasvaa urheilullisesti, eivätkä vain hankkia vanhoja pelaajia sinne eläköitymään. He hakevat eri-ikäisten pelaajien sekoitusta, jotta liiga näyttäisi suuremmalta.
[readmore from=Barcelona]
Suárez kertoo, että siirto MLS:ään olisi päätös, johon vaikuttaisi erityisesti hänen oma perheensä.
– Koska olen ollut onnekas menestyessäni eliittitasolla jo pitkän aikaa, etsisin [viimeisiltä pelivuosiltani] tasapainoa perheelleni – ajatellen myös lapsieni hyvinvointia – joka tekisi lopullisen päätöksen minun kanssani.
– Yhdysvallat on kaunis vaihtoehto.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Seurapomo kertoi: Näin Antonyn paluu Betisiin toteutui – ”Hänellä on oma vaatemallistonsa”
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä
- Barcan jättänyt toppari kommentoi siirtoaan Saudi-Arabiaan
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Päätös tehty – Barcelona pelaa kotiottelunsa vain 6000 katsojaa vetävällä stadionilla