Real Madridiin kesällä siirtynyt Eden Hazard ihastutti Chelsean faneja maagisilla otteillaan vuosina 2012-2019. Belgialaistähden perässä oli viime kesänä, ja jo sitä aiemmin useampi seura, mutta lopulta mies päätti siirtyä Los Blancosiin, jonka riveissä pelaamisesta hän oli unelmoinut jo pitkään.

Yksi belgialaisen keskikenttäpelaajan perässä olleista seuroista oli Ranskan suurseura PSG. Pariisissa jouduttiin kuitenkin pettymään, ja joudutaan pettymään myös tulevaisuudessa, mikäli Hazardin sanoja on uskominen.

– He (PSG) yrittivät hankkia minut useaan otteeseen. En voi kuitenkaan palata Ranskaan, ellei joukkue ole Lille, Hazard kertoi L’Equipelle.

– Sanoin heille aina ei. Minulle on selvää, että jos joskus palaan sinne (Ranska), niin seura on silloin Lille, Hazard päätti.

Hazard pelasi Lillessä vuodet 2007-2012, ennen kuin siirtyi Valioliigaan Chelsean riveihin.

Lähde: Marca