Cope: Tästä johtuu Espanjan maajoukkueen valmentajashow – Luis Enrique tunsi Robert Morenon pettäneen hänet
Espanjan jalkapalloliitto ilmoitti tiistaina Luis Enriquen paluusta A-maajoukkueen peräsimeen.
Enrique astui roolistaan syrjään kesäkuussa henkilökohtaisiin syihin vedoten. Elokuun lopussa Enrique tiedotti tyttärensä menehtyneen luusyöpään. Enriquen kakkosvalmentaja Robert Moreno nousi A-maajoukkueen päävalmentajaksi Enriquen siirryttyä sivuun tehtävästään.
Morenon johdolla Espanja eteni EM-lopputurnaukseen voitettuaan karsintalohkonsa. Jalkapalloliiton presidentti Luis Rubiales kertoi kesällä, että maajoukkueen ovet ovat auki Enriquelle, jos luotsi haluaa jossain vaiheessa palata rooliinsa.
Enrique ja Moreno olivat työskennelleet vuosikausia yhdessä eri seuroissa ja Espanjan A-maajoukkueessakin noin puolen vuoden verran. Moreno ei jatka Enriquen apuvalmentajana luotsin paluun jälkeen.
Copen mukaan Enrique ja Moreno eivät ole tällä hetkellä väleissä keskenään. Entiset ystävykset olivat aiemmin tiiviisti tekemisissä toistensa kanssa, mutta tällä hetkellä välit ovat olemattomat.
Lähteen mukaan se johtuu siitä, Enrique tuntee Morenon pettäneen hänet. Morenoa ei kiinnostunut, miten Enriquella menee ja miten hänestä tuntuu tyttärensä menehtymisen jälkeen. Moreno ei myöskään vieraillut kertaakaan sairaalassa tai Enriquen luona. Niin Enrique kuin Morenokin asuvat Barcelonassa.
Copen mukaan Enriquen ainoa vaatimus A-maajoukkueen peräsimeen palaamisen suhteen oli se, ettei hän työskentelisi enää Morenon kanssa. Jalkapalloliitto täytti Enriquen toiveen ja Moreno sai tehtävästään potkut EM-karsintojen jälkeen, eikä palaa Enriquen apuvalmentajaksi.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat