Lionel Messi ohitti Cristiano Ronaldon seurajoukkuemaaleissa – näin tasaista tahti on jalkapallon huippukaksikon välillä
Kuva: Getty Images
Lionel Messi oli jälleen kerran Barcelonan ykkösnimi tiistaina. Argentiinalainen teki kaksi maalia syötti yhtä monta rysää, kun Valladolid kaatui Barcan toimesta La Ligan ottelussa 5-1-lukemin.
Nuo kaksi tehtyä maalia nostivat Messin seurajoukkuepaidassa tehtyjen maalien lukeman 608:aan ja samalla tämän kilpakumppaniksi ristityn Cristiano Ronaldon nykyisen maalimäärän ohi.
Juventusta nykyisin edustava Ronaldo, 34, on viimeistellyt urallaan neljän seuran riveissä 606 seurajoukkuemaalia 813 ottelussa. 32-vuotias Messi on tehnyt Barcelonalle kaksi osumaa enemmän mutta vain 695 ottelussa.
Messi on mainiossa iskussa. ”Kirppu” on iskenyt kolmessa edellisessä La Ligan ottelussa neljä osumaa ja syöttänyt kolme. Yhteensä Messillä on kasassa neljä sarjamaalia tämän kauden osalta, mutta hän pelasi ensimmäiset minuuttinsa avauskokoonpanossa vasta 24. syyskuuta pohjevamman vuoksi.
Juventuksen kanssa muun muassa kahdeksatta peräkkäistä Italian mestaruutta metsästävä Portugalin maajoukkuekippari Ronaldo on tehnyt tällä kaudella niin ikään neljä maalia Italian Serie A:ssa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert