Espanjan jalkapalloliiton pomo ei pidä ottelua Miamissa mahdollisena: ”Asia on hyvin yksinkertainen”
La Liga yrittää saada Atlético Madridin ja Villarrealin välisen pääsarjaottelun pelattavaksi Yhdysvaltain Miamiin. Liigalla oli aikomuksena järjestää jo viime kaudella Gironan ja Barcelonan ottelu Miamissa, mutta lopulta idea kumottiin.
La Ligan presidentti Javier Tebas on kertonut olevansa toiveikas, että tällä kertaa ottelu Miamissa saadaan järjestettyä. Espanjan jalkapalloliiton puheenjohtaja Luis Rubiales kuitenkin sanoo, ettei ottelu ulkomailla ole mahdollinen.
− Asia on hyvin yksinkertainen. Riittää, kun menee ajassa vuoden taaksepäin ja kuuntelee samat lausunnot, Rubiales toteaa.
Edellisellä yrityksellä Kansainvälisen jalkapalloliiton pykälät tulivat vastaan.
− Fifa on määritellyt säännöissään, että kansalliset pelit pitää pelata kotimaassa. Olemme yhä osa Kansainvälistä jalkapalloliittoa, joten mikään ei ole muuttunut.
Rubialesin mukaan poikkeukset koskevat sellaisia kansallisia pelejä, joita ei pelata minkään kattojärjestön alaisuudessa. Esimerkiksi Espanjan Supercopa lukeutuu tällaisiin.
Lähde: Marca
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat