Barcelonan keskikenttäpelaaja pettynyt rooliinsa – ”Jos se ei muutu, istutaan seuran kanssa alas neuvottelemaan”

Ivan Rakitic on kuulunut Barcelonan ehdottomiin avainpelaajiin jo useamman vuoden ajan.
Kroatialainen siirtyi Barcelonaan kesällä 2014 ja alkanut kausi on ensimmäinen, kun keskikenttäpelaaja ei ole mahtunut avauskokoonpanoon.
Saapumisestaan saakka Rakitic on pelannut suurimpia minuutteja kaikista pelaajista, mutta alkaneella kaudella tilanne on ollut täysin päinvastainen. Rakitic on päässyt vain kertaalleen avaukseen, ja on joutunut muuten tyytymään olemattomiin minuutteihin.
– En tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Haluan pelata Barcelonassa, enkä olla vain osana sitä joukkuetta. Teen kaikkeni muuttakseni tätä tilannetta. Minulla on vielä sopimus pariksi vuodeksi, eikä jalkapalloilijalle ole parempaa paikkaa kuin Barcelona, joka on maailman paras seura, mutta haluan pelata. En halua ainoastaan kävellä kaupungilla ja nauttia merestä, Rakitic totesi lehdistölle Kroatiassa.
– Olen puhunut seurajohdon kanssa. Kaikki tietävät niistä mahdollisuuksista, joita minulla oli kesällä. Se ei ollut minkäänlainen salaisuus. Toivon Barcelonalle kaikkea hyvää, mutta haluan taistella, jotta joukkue näkee, että olen valmis pelaamaan ja näyttämään parastani. Jos mikään ei muutu, istutaan alas seuran kanssa ja neuvotellaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi