Sanat julki – näin Lionel Messi yritti anella erotuomaria kumoamaan Ousmane Dembélén punaisen kortin

Barcelona ajautui ongelmiin viikonlopun Sevilla-ottelun loppuhetkillä.
Barca johti peliä jo 4-0, kun vajaa viisi minuuttia ennen täyttä aikaa Ronald Araújo kaatoi alimpana pelaajana Sevilla-hyökkääjä Javier Hernándezin. Erotuomari Antonio Matéu Lahoz näytti Araújolle suoraa punaista korttia, mutta siitä soppa vasta alkoi.
Mateu Lahozin ympärille syntyi torikokous, kun Barcelona-pelaajat tulivat valittamaan päätöksestä. Ousmane Dembélé tuli erotuomarin itsensä mukaan kertomaan tälle, kuinka ”huono tuomari” hän on. Dembélé höysti viestiään kyseenalaisilla eleillä.
Nyt tapauksesta on saatu lisätietoja. Espanjalaislehdet ovat selvittäneet perinteisesti huuliltalukijan avustuksella, mitä tilanteessa sanottiin. Lionel Messin sanat on saatu julki. Kapteenin ominaisuudessa Messi yritti selittää tapausta parhain päin Mateu Lahozille.
– Hän ei osaa puhua [espanjaa]! Hän ei osaa puhua [espanjaa]! Messi yritti anella Mateu Lahozin suuntaan.
Kielimuuri on ilmeisesti asia, johon Barca yrittää tapauksessa laajemminkin vedota. Joukkueen päävalmentaja Ernesto Valverde nimittäin sanoi pelin jälkeen lehdistötilaisuudessa, että ”Dembélé espanjaa on vaikeaa ymmärtää”.
AS-lehden tietojen mukaan Barcelona aikoo valittaa sekä Araújon että Dembélén ulosajoista. Virallisesti Barcelona ei ole vielä tiedottanut moisista aikeista.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Käry kävi – nyt rapsahti dopingpanna
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen