Näkökulma: Jyrääkö tässä Espanjan La Ligan parhaiten organisoitu puolustus? – Hämmentää koko sarjan järjestystä
Kuva: Getty Images
Kun Espanjan La Ligassa suuret seurat ovat takkuilleet pelissään, niin yllättäjiä on noussut kärkitaisteluun. Yksi yllättäjistä on Athletic Bilbao. Baskiseuralla on mahdollisuus siirtyä tänään uudestaan sarjakärkeen, kun se kohtaa vieraissa Leganesin.
Bilbaon 44-vuotias päävalmentaja, Gaizka Garitano, on siivittänyt joukkueensa puolustuspelillisesti lentoon. Bilbao on päästänyt vain yhden maalin ensimmäisessä viidessä ottelussa. Voittoja on kertynyt tilille kolme ja tasapelejä kaksi kappaletta. Ensimmäisessä ottelussa kaatui kriisissä rypevä FC Barcelona.
Bilbaon vahva puolustaminen näkyy numeroissa. Vaikka joukkue on hallinnut palloa vain 46 prosenttia peleissään, on se sarjassa toiseksi vähiten laukauksia omaa maaliaan kohti päästänyt joukkue. Bilbaota vastaan on lauottu vain kuusi kertaa ottelua kohden.
Toki vain yksi päästetty maali on silti pieni ylisuoritus suhteessa vastustajan maalipaikkojen laatuun. Vastustajien tuottama yhteenlaskettu maaliodote on ollut neljän maalin luokkaa. Espanjan nuorten maajoukkueita kolunnut 22-vuotias Unai Simón on pelannut maalilla vahvan alkukauden ja torjunut helppojen marjojen lisäksi vähän muutakin.
Bilbaon puolustamisen sapluuna on klassinen 4-4-2-muotoinen aluepuolustuspaketti. Joukkue osaa asiat nyanssitasolla hyvin. Esimerkiksi jos vastustaja tapaa edetä monella pelaajalla tietyltä kaistalta, tiivistää Bilbao linjojaan tukkimaan vastustajan etenemistä. Bilbao osaa olla tiivis, mutta oikealla hetkellä puolustaa myös epätasapainon hetket, kun sen pakkaa revitään auki.
Bilbaon puolustamisessa näkyy viitteitä siitä, että esimerkiksi alueellisia tasa-, ja jopa alivoimatilanteita ja niiden puolustamista harjoitellaan paljon.
Bilbaolla on juuri tällä hetkellä yhdessä Atletico Madridin kanssa La Ligan parhaiten organisoitu puolustussapluuna.
Selvää on, että Bilbaon on kehitettävä hyökkäyspeliään, jos se meinaa pysyä syksyn mittaan kärjen tahdissa. Kuusi tehtyä maalia ei ole tarpeeksi. Bilbao on laukonut kuudenneksi vähiten koko sarjassa. Siksi joukkue ei olisi ansainnutkaan yhtään enempää maaleja.
Bilbao pelaa pallollisena hyvin usein tietynlaisella 4-2-2-2-muodolla. Laitapelaajat tulevat lähelle hyökkääjäkaksikkoa ja hakevat tiloja sisäkaistoilta linjojen väleistä. Laitapuolustajat nostavat leveydessä ylös ja keskikenttäkaksikon tehtäväksi jää pallon toimittaminen linjojen väliin laitureille tai leveyteen laitapuolustajille.
Esimerkiksi Alaves-pelin ensimmäinen maali oli Garitanon pelikirjajalkapalloa parhaimmillaan: pallo keskuspuolustuksesta leveyteen laitapuolustajalle, leveydestä vastustajan laitapuolustajan selustaan laiturin pystyliikkeeseen ja sieltä maalille. Tuomiona oli pilkku, josta johtomaali syntyi.
Alaves ei ollut valmistautunut Bilbaon pelaamisen selvimpään taktiseen automaatioon. Kyseinen automaatio on taskuun tulevien laitureiden toinen liike, joka suuntautuu taskusta kohti päätyrajaa ja vastustajan laitapuolustajan selustaan.
Tappiottomana toistaiseksi pelaavalla Bilbaolla on loistava mahdollisuus voittaa tänään sarjajumbo ja jatkaa La Ligan kärkiryhmän hämmentämistä.
LUE MYÖS:
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot