Sevilla lähetti keskikenttäpelaajansa lainalle – siirto oli kariutua viime hetkillä

Sevilla on lainannut 30-vuotiaan keskikenttäpelaajansa Roque Mesan Leganésiin. Mesalle ei löytynyt sopivaa roolia valmentaja Julen Lopeteguin suunnitelmissa, mutta vuoden lainapestiin ei kuitenkaan sisällytetty osto-optiota.
Siirto oli saamassa vielä loppuhetkillä yllättävän käänteen, koska Roque Mesalla oli omasta mielestään Sevillalta saatavia vielä 350 000 euron edestä. Velkatilanne oli epäselvä, sillä Sevillan mielestä tämä maksu ei kuulunut sille. Lainasiirron kariutumisen estämiseksi Sevilla kuitenkin kuittasi summan pikimmiten.
Kanariansaarilta kotoisin oleva Roque Mesa on pelannut La Ligaa Sevillan lisäksi kotisaartensa Las Palmasissa. Syksyllä 2017 hän sai maistaa valioliigavauhtia Swanseassa, mutta peliminuutit jäivät hyvin vähäisiksi, ja tammikuussa 2018 Mesa palasi Espanjaan, Sevillan lainattua pelaajan. Kesällä 2018 Sevilla lunasti Mesan pelaajaoikeudet omikseen.
Torstaina Leganést tiedotti toisestakin pelaajalainasta. Se lainaa yhdeksi kaudeksi myös 22-vuotiaan nigerialaistopparin Chidozie Awaziemin. Nigerian maajoukkuepuolustaja saapuu seuraan Portosta.
Awaziem ei ole onnistunut lyömään Portossa läpi, ja siksi hän on kiertänyt viime kausina lainoilla. Kauden 2017-2018 Awaziem pelasi Ranskan liigan Nantesissa ja viime kevätkausi vierähti turkkilaisessa Caykur Rizesporissa.
Oikeajalkainen toppari kykenee pelaamaan myös laitapuolustajana. Hän on pelannut 11 A-maaottelua ja esiintyi myös viime kesän African Cup of Nationsissa.
Lähteet: Vamosmisevillafc ja Leganésin kotisivut
La Liga starttaa perjantaina 16.8! Tilaa C More Total nyt, saat ensimmäisen viikon ilmaiseksi! Tarjous on voimassa pe-su koodilla LALIGA osoitteessa: cmore.fi/koodi. Käy klikkaamassa itsesi sisään ja varmista paikkasi espanjalaisen huippujalkapallon parissa!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa