Kieran Trippier Atléticon ensimmäinen englantilainen sitten sisällissodan – koko liigassa vasta kahdeskymmenes
Kuva: Getty Images
Englantilaispakki Kieran Trippierin siirto Tottenhamista Atlético Madridiin vahvistui keskiviikkona. 28-vuotias on seuran historian ensimmäinen englantilaispelaaja, eikä brittiedustus koko liigaakaan ajatellen ole suuren suuri ollut.
Tasaluku tulee Burylaisen siirron myötä täyteen; häntä ennen Englannista on pelaajia Espanjan pääsarjaan saapunut vasta 19. Tuohon joukkoon mahtuu toki melkoisia tekijöitä, Gary Linekeristä David Beckhamiin.
Atléticossa on esiintynyt englantilaispelaaja kaudella 1923-1924. Historia tuntee hänet vain nimellä Drinkwater. Vain kolmessa ottelussaan tämä ilmeinen pelimies iski 10 maalia.
Aivan vailla kansainvälistä vivahdetta Rojiblancosin menneisyys tietenkään ei ole – eniten ulkomaalaisnimiä on tullut Argentiinasta, kaikkiaan 47. Brasilialaisia seurahistoria tuntee 28 kappaletta.
Aiemmin mainittujen lisäksi AS poimii listauksessaan esiin nimiä kuten Michael Owenin, joka edusti Real Madridia aikoinaan 36 ottelussa, sekä valkoisissa huomattavasti meritoituneemman Steve McManamanin (94 ottelua).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antoine Griezmann neuvottelee siirrosta MLS:ään
- Lucas Boyé pelasti Alavésille elintärkeän pisteen
- Jude Bellinghamin paluu kentille lähenee
- UEFA määräsi Benfican Gianluca Prestiannille väliaikaisen pelikiellon – sivuun Real Madrid -ottelusta
- Joan Laporta: Välit Leo Messin kanssa menneet huonompaan suuntaan
- Viisi kuukautta leikkauksesta – Barcelona-pelaaja palasi harjoituksiin
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- Benfican Gianluca Prestianni antoi UEFA:lle selityksen Víniciuksen väitetystä solvaamisesta
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas haluaa Harry Kanen – näin englantilaistähti kommentoi

- La Liga tutkii uusia törkyhuutoja Viníciusta kohtaan