Laliiga.com hankki siirtomarkkinoilta kovan vahvistuksen toimitukseensa – Jussi Leppälahti liittyy mukaan

Laliiga.com-sivuston toimitus vahvistuu jalkapalloasiantuntija Jussi Leppälahdella. Leppälahti tuo toimitukseen rutkasti jalkapalloanalyysiä.
Leppälahti on monelle tuttu esimerkiksi Urheilulehdestä ja ELMO-lehdestä. Lisäksi Leppälahti työskentelee tällä hetkellä Suomen Kakkosessa pelaavan JIPPOn päävalmentajana. Leppälahti jatkaa myös kuukausilehti ELMOn toimittajana.
Laliiga.com-sivuston lisäksi Leppälahden kirjoituksia voi lukea myös SuomiFutis-sivustolta. Leppälahti pyrkii kirjoituksissaan analysoimaan peliä ja pelaajia. Lisäksi Leppälahti saattaa kesän aikana pureutua esimerkiksi kesän siirtomarkkinoilla tapahtuviin siirtoihin ja siirtojen vaikutukseen joukkuetasolla.
– Hieno fiilis liittyä mukaan. Kiva päästä tekemään energisten tyyppien kanssa laadukkaita futisjuttuja kansalle. Toivottavasti pystyn tekemään sellaisia juttuja, jotka kiinnostavat SuomiFutiksen ja Laliiga.comin lukijoita ja saavat heidät tykästymään kuningaslajiin entistä enemmän! Yritän olla tässä laadukkaassa kokonaisuudessa hyvä tiimipelaaja, Leppälahti tunnelmoi.
Leppälahti odottaa jo innolla La Liga -kauden alkamista.
– Odotan kiehtovia viikkoja yhdessä lukijoiden kanssa. La Ligassa on todella paljon kiehtovia valmentajia, pelaajia ja pelillisiä ilmiöitä. Niitä me lähdemme yhdessä lukijoiden kanssa tutkailemaan, Leppälahti kertoo.
Laliiga.com-sivuston toimituksen esimies Jaakko Perttilä on innoissaan tuoreesta hankinnasta.
– Jussi on jo aiemmin urallaan osoittanut olevansa Suomen parhaita jalkapalloanalyytikoita. Hänen myötään pääsemme tarjoamaan lukijoillemme yhä paremman suomenkielisen palvelun espanjalaisen futiksen maailmasta, Perttilä toteaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään