Lähde: Atlético Madrid tarjoaa 50 miljoonaa euroa tuoreesta Nations League -voittajasta
Kuva: Getty Images
Portugalilaisen A Bolan mukaan Atlético Madrid on jälleen tavoittelemassa pitkäaikaista kohdettaan, portugalilaista Bruno Fernandesia. Lehti kertoo, että Atlético on valmis tarjoamaan 24-vuotiaasta keskikenttäpelaajasta 50 miljoonan euron siirtosummaa. Summa voisi vielä paisua kymmenellä miljoonalla mahdollisten pykälien täyttyessä.
Fernandes pelasi tällä kaudella Sporting Lissabonissa isossa roolissa. Diego Simeonen palapeliin hän sopisi sikäli hyvin, että hän on tottunut pelaamaan niin hyökkäävässä kuin puolustavassakin roolissa keskikentän keskustassa.
Tällä kaudella Fernandes pelasi kaikkiaan 53 virallista ottelua, ja teki näissä mahtavat tehot 32 maalia ja 18 maalisyöttöä. Atléticolla oli Sporting Lissabonin kanssa omat kitkansa Gelson Martinsin siirron tiimoilta, mutta lopulta korvauksesta päästiin sopuun. Siksi Fernandesinkaan neuvotteluista ei uskota tulevan liian hankalia.
Atlético kokee joka tapauksessa suuria muutoksia puolustuslinjan ja hyökkäyspään suhteen, joten liiaksi ei keskikenttää haluta myllertää. Jos Rodrigo kuitenkin lähtee, on joku korvaaja hankittava, ja tähän rooliin Bruno Fernandes voisi olla oiva veto.
Bruno Fernandes on pelannut Portugalin A-maajoukkueessa 12 ottelua, ja oli mukana myös viime kesän MM-kisoissa. Hän oli Portugalin avauskokoonpanossa molemmissa otteluissa kesäkuussa pelatussa Nations Leaguen Final Four -lopputurnauksessa. Turnaus päättyi isäntämaa Portugalin mestaruusjuhliin.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
- Real Madrid lähimpänä tähtipuolustajan hankintaa – siirto ärsyttäisi Barcelonaa
- Sergio Ramos lähtee Meksikosta – ura jatkuu
- Ferran Torresille hattutemppu Barcelonan maalijuhlissa
- Kylian Mbappé lähestyy Cristiano Ronaldon ennätystä
- Lähde: Barcelona on antanut taas yhdelle avainpelaajalle erioikeuden lähteä Saudi-Arabiaan
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa

- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa