La Ligan maalitykki haluaa poistua seurastaan – ”Haluan nähdä, mihin rahkeet riittävät”

Wissam Ben Yedder debytoi virallisessa Ranskan A-maaottelussa hiljattain, kun Turkki kukisti hallitsevan maailmanmestarin maalein 2-0.
Sevilla-kärki teki päättyneellä kaudella jopa 30 maalia. Ben Yedder kertoi medioille haluavansa vaihtaa maisemaa kesän aikana.
Ben Yedder on edustanut Sevillaa kolmen kauden ajan. Ensimmäisellä kaudellaan Ben Yedder onnistui 18 otteeseen maalinteossa. Toinen kausi oli ensimmäistä parempi ja Ben Yedder iski komeat 22 maalia, joista kahdeksan syntyi Mestarien liigassa.
– Unelmoin korkeimmalla tasolla pelaamisesta ja maailman suurimpien seurojen edustamisesta. Haluan pelata maailmanluokan pelaajien kanssa. Haluan nähdä, mihin rahkeet riittävät. Mielestäni nyt olisi oikea aika siirtyä. Tunnen niin sisälläni, ranskalainen totesi.
– Minun on silti kunnioitettava Sevillaa. Olen onnellinen joka tapauksessa – oli päätös tulevaisuudesta mikä tahansa. En ole huolestunut tulevaisuuteni suhteen. Ajattelen tulevaisuuttani maajoukkueotteluiden jälkeen, mutta myös Sevilla tekee kanssani oikean päätöksen, 28-vuotias Ben Yedder totesi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi