Vahvistus: James Rodríguez palaa Real Madridiin – halusi itse lähteä Bayern Münchenistä

James Rodríguez palaa Real Madridin riveihin tänä kesänä, Bayern Münchenin toimitusjohtaja Karl-Heinz Rummenigge on vahvistanut.
Rodríguez siirtyi Bundesliiga-seuraan kahden vuoden mittaisella lainasopimuksella kesällä 2017, kun hänen suosionsa madridilaisseurassa lähti laskuun.
Bayern Münchenillä oli mahdollisuus hankkia Rodríguez pysyvästi riveihinsä lainadiilin päätteeksi, mutta Rummeniggen mukaan kolumbialaistaituri ei itse halunnut jäädä.
– Periaatteessa päätös oli jo tehty, koska hän tuli puheilleni ennen kauden päätöstä ja pyysi ettemme aktivoisi optiota [ostaa häntä], Rummenigge kertoi Sport Bildille.
– Option aktivoiminen hänen tahtoansa vastaan ei tietenkään käy järkeen.
Rodríguez pelasi viimeisen kahden kauden aikana yhteensä 67 ottelua Bayern Münchenin paidassa, rekisteröiden nimiinsä peräti 15 maalia ja 20 maalisyöttöä. 27-vuotias keskikenttäpelaaja auttoi Bayernin myös kahteen Bundesliigan mestaruuteen ja Saksan Cupin voittoon.
Rodríguez ei tule todennäköisesti jäämään Real Madridin riveihin ensi kaudeksi, koska espanjalaisseura on halukas myymään hänet eteenpäin. Entinen Real Madrid -valmentaja Carlo Ancelotti on tiettävästi halukas tuomaan hänet Napoliin. (lue lisää)
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Käry kävi – nyt rapsahti dopingpanna
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen