Sevilla-legenda José Antonio Reyes tuotiin viimeistä kertaa stadionille – ”Tämä tuntuu pahalta painajaiselta”

Sevilla järjesti sunnuntaina muistotilaisuuden kotistadionillaan Ramón Sánchez Pizjuánilla lauantaina kuolleelle seuralegendalleen José Antonio Reyesille.
Reyes tuotiin tilaisuuteen arkussaan ja arkku oli nähtävillä tilaisuudessa neljän tunnin ajan. Jopa 12 000 ihmistä jätti sunnuntaina hyvästinsä Reyesille Pizjuánilla.
Muun muassa Ivan Rakitic, Sergio Ramos ja Joaquín saapuivat paikalle tilaisuuteen.
Reyes kuoli lauantaina auto-onnettomuuden seurauksena kotikaupungissaan Utrerassa Sevillan esikaupunkialueella. Reyes pelasi kuluneella kaudella Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Segundassa Extremaduran riveissä.
Sevilla-kasvatti on yksi seurahistorian merkittävimmistä pelaajista.
Sevillan seurapresidentti José Castro pitää tapahtunutta suurena painajaisena.
– Tämä on rankkaa ja tuntuu pahalta painajaiselta. Fakta on kuitenkin se, että tämä kaikki pitää paikkansa ja Reyes menehtyi lauantaina auto-onnettomuudessa. On hienoa, että kaikki Sevillan kannattajat pääsevät jättämään hyvästit Pizjuánilla Reyesille, Castro totesi.
– Reyes on yksi meistä. Hän oli pelaaja, joka edusti seuraa jokaisella junioritasolla edustusjoukkueen saavutuksista puhumattakaan. Rakastamme häntä valtavasti. Hän oli suuri osa seuran kasvamista. Reyes oli hyvin karismaattinen pelaaja, joka teki hyvin tärkeitä maaleja. On loogista, että koko maailma rakasti häntä ja kaikki haluavat sanoa hänelle hyvästit.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä
- Päätös tehty – Barcelona pelaa kotiottelunsa vain 6000 katsojaa vetävällä stadionilla