Näin Huuhkajien Robin Lod kommentoi ensimmäistä kauttaan Espanjassa – ”En kadu siirtoani”

Robin Lodin ensimmäinen kausi Espanjan kentillä oli pettymys.
Suomen A-maajoukkueen keskikenttäpelaaja siirtyi ilmaiseksi viime kesänä Segundassa pelaavan Sportingin riveihin. Perinteikkässä asturialaisseurassa Lodista odotettiin ehdotonta joukkueen avainpelaajaa.
Kausi ei kuitenkaan sujunut odotetusti – niin Sportingilta kuin Lodiltakaan. Sportingin tavoite oli nousta La Ligaan, mutta mahdolliset viimeiseen nousukarsintapaikkaan ovat käytännössä mitättömät. Kymmenentenä sarjataulukossa olevan Sportingin on voitettava loput neljä ottelua, eikä edessä olevat neljä seuraa saa napata juurikaan pisteitä.
Jos viimeisellä nousukarsintapaikalla oleva Cádiz nappaa viimeisestä kolmesta ottelustaan yhteensä kaksi pistettä, ei Sportingilla ole enää matemaattista mahdollisuutta nousukarsintapaikkaan.
Lod sai syyskaudella varsin mukavasti peliaikaa, mutta kevätkaudella suomalaisen peliminuutit ovat jääneet olemattomiksi.
– Olemme pettyneitä kauteen, koska emme pelaa sarjan kärkipaikoista. Kausi on ollut vaikea niin minulle kuin koko joukkueelle. Olen kärsinyt kahdesta loukkaantumisesta, enkä ole muutenkaan saanut missään vaiheessa pelata jatkuvasti. Olisin voinut antaa enemmän, Lod totesi.
Lod haluaisi jäädä Sportingin riveihin, jos keskikenttäpelaajan saama vastuu nousee.
– Sporting on iso seura, jolla on hienot perinteet. Tämän seuran on pelattava pääsarjassa, ja olisi hienoa voida auttaa tätä joukkuetta. En ole katunut Sportingiin siirtymistäni missään vaiheessa kautta. Halusin tulla tänne ja haluan pelata niin hyvin kuin pystyn.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- La Liga -kauden alku saattaa siirtyä myöhempään ajankohtaan – riippuu Real Madridista ja Atléticosta