Espanjan kanssa EM-kultaa voittanut konkarihyökkääjä pelaa nykyään amatöörisarjassa – ”Jalkapallo on ihanaa”

Reilut kymmenen vuotta sitten Dani Güiza oli yksi La Ligan parhaista hyökkääjistä.
38-vuotias andalusialaiskärki voitti La Ligan maalipörssin kaudella 2007-08 27 täysosumallaan. Güiza oli La Ligan ensimmäinen maalipörssin voittaja, joka ei ampunut kauden aikana ainuttakaan rangaistuspotkua.
Huippukausi päättyi unelmien täyttymykseen, kun Luis Aragonés kutsui Güizan mukaan Espanjan EM-kisajoukkueeseen. Güiza oli voittamassa Espanjan ensimmäistä arvokisamestaruutta yli 40 vuoteen tehden turnauksessa kaksi maalia ja syöttäen yhden.
Güiza pelaa nykyään Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Segunda B:ssä, eli sarjaportaiden ensimmäisessä puoliammattilaissarjassa.
– Minulla on vielä vähän uraa jäljellä, mutta olen onnellinen pelatessani. Jalkapallo on ihanaa. Tämä laji on tuonut minulle leipää pöytään. Olen onnellinen ja sen vuoksi jaksan pelata, Sanlugueñoa edustava Güiza nauroi Marcalle.
– Tämä on vaimoni kotikylän seuran ja sen huomaa, miten ihmiset rakastavat minua. Uskon, että seura haluaa tehdä minulle jatkosopimuksen. Saa nähdä jaksanko vielä pelata uutta kautta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi