Vetääkö suurlupaus uransa viemäristä alas? Suljettiin jälleen kerran joukkueharjoituksista
Kuva: Getty Images
”Turkin Messiksikin” häntä on tituleerattu, mutta nuo puheet ovat kuulostaneet jo pitkään vitsiltä, joka ei naurata. Joka tapauksessa Emre Moriin kohdistui muutama vuosi sitten suuria odotuksia. Mor debytoi synnyinmaassaan Tanskan Superliigassa 18-vuotiaana, ja vielä ennen 19-vuotissyntymäpäivään hän sai kutsun myös Turkin A-maajoukkueeseen. Pelatessaan vuoden 2016 EM-kisoissa hän oli koko turnauksen kolmanneksi nuorin pelaaja.
Kesäkuussa 2016 Mor sai siirron Nordsjaellandista Borussia Dortmundiin, vajaan kymmenen miljoonan euron siirtosummalla. Vaikka Dortmundissa heruikin kaudella 2016-2017 lähinnä hajaminuutteja, oli Celta Vigo valmis korottamaan panoksia, ja hankki Morin seuraavana kesänä riveihinsä 13 miljoonalla eurolla.
On helppo olettaa, ettei Celta ole tyytyväinen Moriin käyttämäänsä sijoitukseen. Viime kaudella laitalinkki pelasi 24 sarjaottelussa 651 minuuttia tehden yhden maalin ja alustaen kolme. Tällä kaudella Mor on pelannut kahdeksassa liigaottelussa 293 minuuttia ilman tehomerkintöjä.
Harmillisinta on kuitenkin epäilemättä 21-vuotiaan Morin ammattimaisuuden puute. Pelaaja on viettänyt Vigossa nyt noin puolitoista vuotta, ja hänet suljettiin tällä viikolla jo ainakin kolmannen kerran ulos Celtan harjoituksista kurinpidollisten syiden takia. Asiasta kertoo paikallislehti Faro de Vigo.
[readmore from=Mor-Emre]
Mor jätettiin harjoittelemaan yksi ensimmäisen kerran tiistaina, ja lehden mukaan joukkueharjoittelukielto pysyy voimassa myös lähipäivien ajan. Viime kaudella Celtan luotsi Juan Carlos Unzué eristi Morin joukkueesta useaan otteeseen, ja nyt saman päätöksen teki Miguel Cardoso. Mor on tiettävästi ainakin myöhästellyt harjoituksista usein.
Tammikuun siirtoikkuna sulkeutuu viikon kuluttua, ja Celta Vigo on halukas Morin kauppaamaan. Jatkuvilla kurinpitosanktioilla tuskin on kuitenkaan myönteistä vaikutusta ostajan löytymiseen, eikä siirtoa pidetäkään todennäköisenä.
Morin sopimus Celta Vigon kanssa on voimassa kesään 2022.
LUE MYÖS:
- Ferran Torresille hattutemppu Barcelonan maalijuhlissa
- Kylian Mbappé lähestyy Cristiano Ronaldon ennätystä
- Lähde: Barcelona on antanut taas yhdelle avainpelaajalle erioikeuden lähteä Saudi-Arabiaan
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Iso yllätys jysähti Copa del Reyn ottelussa
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Real Madridin jättänyt Luka Modric: ”Kun lähdet sieltä, suunta on alaspäin”
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Camp Nousta uutta tietoa
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä