Juurilleen palannut Pepe muistelee: ”Real Madrid oli silloin topparien hautausmaa”
Kuva: Getty Images
Viidet arvokisat pelannut Pepe jätti toissa kesänä Real Madridin kymmenen kauden jälkeen. Kokenut ja mielipiteitä jakava portugalilainen siirtyi Besiktasiin, jossa rupeama jäi kuitenkin loppuvuodesta 2018 kesken seuran taloudellisten ongelmien vuoksi.
Pepen uusi koti löytyi Portugalin liigakärjen FC Porton riveistä, eli tutusta ympäristöstä. Brasiliassa syntynyt, mutta madeiralaisessa Maritimossa jalostunut Pepe vietti Portossa kolme kautta vuosina 2004-2007, ja on innoissaan paluusta seuraan.
– Maritimossa pelatessani asuin saarella, ja mantereelle muutto oli valtava muutos. Sopeutumisvuoteni aikana en ollut oma itseni, mutta joukkuekaan ei ollut erikoinen. Kaksi viimeistä (mestaruuteen päättynyttä) vuotta olivat kuitenkin fantastisia, Pepe kertoo Porto Canalin haastattelussa.
Kun Pepe siirtyi Real Madridiin kesällä 2007, espanjalaisseura maksoi miehestä puolustajalle tuohon maailmanaikaan valtavan summan, 30 miljoonaa euroa. Monet epäilivät siirtoa, mutta Pepe osoitti pian epäilykset turhiksi.
– Real Madrid oli tuolloin topparien hautausmaa. Yksikään sinne siirtynyt ei onnistunut vakuuttamaan. Porto valmisti minua sitä varten ja vietin seurassa kymmenen kautta, Pepe sanoi.
Portossa Pepe jakaa jälleen pukukopin vanhan seurakaverinsa ja hyvän ystävänsä Iker Casillasin kanssa.
– Jälleennäkemisemme oli todella hieno. Olin onnellinen, koska hänkin näytti siltä. Kun saavuin Madridiin, kerroin hänelle Portosta. Voi olla, että vaikutin Ikerin päätökseen siirtyä Portoon, mene ja tiedä, Pepe pohtii.
LUE MYÖS:
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Atlético Madridin vaihtopelaaja laittoi sellaisen klinikan pystyyn, ettei moista ole Madridissa nähty
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Atlético Madridin vaihtopelaaja laittoi sellaisen klinikan pystyyn, ettei moista ole Madridissa nähty
