Espanyolin organisaation kirkkaimpiin lupauksiin lukeutuva Oscar Tarensi siirtyy tammikuussa Manchester Cityyn, kertoo Diario Sport.

Lehden mukaan Cityn ja Tarensin, 15, neuvottelut ovat edenneet pitkälle ja diili on tarkoitus virallistaa tammikuussa, kun hän täyttää 16 vuotta ja voi siirtyä mihin tahansa seuraan Euroopassa.

Manchester Cityllä on iso tarkkailijaverkko Espanjassa, ja englantilaisseura on naarannut viime vuosina useita espanjalaisia nuoria akatemiaansa. Esimerkiksi aiemmin Barcelonaa edustaneet Eric Garcia ja Adria Bernabe edustavat nykyään Cityä.

Nuorten pelaajien karkaaminen muihin seuroihin on ollut Espanyolille viime aikoina iso ongelma. Arnau Puigmal siirtyi hiljattain Manchester Unitediin, Brian Peña, Raúl Moro ja Txus Alba siirtyivät Barcelonaan ja Pau Russo sekä Andri Guðjohnsen lähtivät Real Madridiin.

Tarensin menetys on kova isku Espanyolille. Häneen on panostettu seurassa nuoresta pitäen ja hän on aina pelannut ikäistään vanhempien joukkueessa. Tarensi kuuluu myös Espanjan nuorten maajoukkuerinkiin.

Vasemmalla laidalla viihtyvä Tarensi pystyy pelaamaan niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessäkin.