Virallista: La Ligan Yhdysvaltojen sarjaottelu peruttu – kaikki osapuolet sarjaa lukuunottamatta vastustivat

Gironan ja Barcelonan välinen Miamiin suunniteltu La Liga -ottelu on peruttu. Kamppailu pelataan Gironan kotikentällä Montilivilla tammikuun lopussa.
La Liga ilmoitti alkusyksystä allekirjoittaneensa sopimuksen yhdysvaltalaisen Relevant-nimisen yhtiön kanssa siitä, että La Liga markkinoi jalkapalloaan USA:n maaperällä muun muassa vuosittaisen pääsarjaottelun muodossa.
La Liga oli suunnitellut vievänsä Gironan ja Barcelonan välisen ottelun pelattavaksi Miamiin. La Ligan presidentti Javier Tebas on vienyt projektia käytännössä yksin eteenpäin, sillä niin UEFA, FIFA, Espanjan jalkapalloliitto kuin Espanjan pääministeri Pedro Sánchez vastustivat ottelun pelaamista Miamissa.
Barcelona julkaisi eilen tiedotteen, jossa seura kertoi hylkäävänsä mahdollisuuden sarjaottelun pelaamisesta Yhdysvalloissa, koska kaikki tärkeät osapuolet vastustavat kamppailun pelaamista Espanjan ulkopuolella.
– La Liga on pettynyt päätökseen, sillä päätös aiheuttaa harmia USA:ssa asuvissa kannattajissamme. Haluamme kertoa heille, että La Liga tulee viemään ottelun mahdollisimman pian pelattavaksi Yhdysvaltoihin, kuten suuret yhdysvaltalaiset urheilusarjat tekevät, La Liga kertoi tiedotteessaan.
Muun muassa NBA ja NFL ovat vieneet sarjaotteluita pelattavaksi Eurooppaan. La Liga haluaa seurata kyseisten sarjojen esimerkkiä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus