Barcelonan katse välillä Ecuadorissa? 18-vuotiaan agentti saanut jo tiedusteluja
Kuva: Getty Images
Barcelona silmäilee 18-vuotiaan ecuadorilaislaiturin kaappaamismahdollisuukisa, kertoo paikallinen Sport.
Kyseessä oleva nuorukainen kantaa nimeä Gonzalo Plata. Kotimaansa liigaa Independiente del Vallessa pelatessa tälle on kertynyt kuluvalla kaudella yhdeksän ottelua, joissa sekä maaleja että syöttöjä yksi.
Platan agentti Manuel Sierra sanoo yhteydenottoja tulleen runsaasti.
– He ovat kyselleet Platasta, ja halunneet tietää mikä hänen tilanteensa Independientessä on. Mitä tulee taitoihin jalkapalloilijana, hänen siirtonsa Eurooppaan saattaisi tapahtua piankin. Mitään konkreettista ei kuitenkaan vielä ole kerrottavissa.
Lähteen mukaan Barcelona ei ole tehnyt konkreettisia lähestymisiä pelaajan suhteen, mutta on lähettänyt tarkkailijoita tutkimaan tämän otteita. Plata itse kommentoi asiaa:
– Huhuja on ollut, ja mahdollisuudesta siirtyä Barcelonaan on puhuttu. Sieltä kävi scoutti katsomassa peliäni, ja piti siitä.
Barcelonan kerrotaan kuitenkin olevan huolissaan nuoren pelimiehen käyttäytymisestä kentän ulkopuolisissa asioissa, ja seura haluaakin varmistaa, ettei joudu tämän osaston kanssa (uusiin) ongelmiin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun
- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”
- Vinícius herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa: ”Aina kun sarjan toimitusjohtajalta kysyy siitä…”
- Onda Cero: Real Madrid pettynyt Álvaro Arbeloan valintoihin
- Barcelona pani sensaatiojoukkueen pihalle – lopusta tuli trilleri
- Onko tässä Xabi Alonson seuraava joukkue?
- Atlético Madrid vahvistui siirtorajalla – useita hankintoja