Camp Nou voi saada lähitulevaisuudessa oman nimisponsorin, ja katalaanilähde RAC-1:n mukaan vahvin ehdokas tähän on Kataloniasta ponnistava kansainvälinen farmasiajätti Grifols. Miltä kuulostaisi siis Grifols Camp Nou, tai pelkkä Grifols-stadion?

Grifolsin nimi nostettiin ensi kerran esille jo hieman yli vuosi sitten, mutta tuolloin lääkeyritys kiisti tiedon. Catalunya Rádio esitti tuolloin tietävänsä, että Barca saisi nimioikeuksista vastineena muhkeat 400 miljoonaa euroa. Sopimus olisi voimassa 30 vuoden ajan.

Grifolsin erikoisalaa ovat veriplasmalääkkeet, joiden saralla se on Euroopan markkinajohtaja ja kolmanneksi suurin koko maailmassa. Se toimittaa tuotteitaan ennen kaikkea suoraan sairaaloille – enemmän kuin mikään muu lääkeyritys maailmassa.

FC Barcelonan odotetaan tekevän lopullisen ratkaisun Camp Noun nimisponsorista ennen kuluvan kauden loppua. Camp Noulle suunnitellaan massiivisia rakennustöitä, joiden kokonaiskuluiksi arvioidaan 600 miljoonaa euroa. Töiden oli määrä alkaa ensi kesänä, mutta aikataulu näyttää liian kiireiseltä. Barca toivoo joka tapauksessa maksavansa kolmanneksen summasta stadionin nimioikeuksista saatavalla potilla.

Grifolsin päämaja sijaitsee Barcelonassa, mutta sillä on myös vahvasti toimintoja Yhdysvalloissa.