Barca-johto pian oikeuden eteen – Neymarille vaaditaan ankaraa rangaistusta
Kuva: Getty Images
Barcelonan entinen tähtipelaaja Neymar on joutumassa pian oikeuden eteen taannoisen Barcelona-siirtonsa korruptiosyytöksiin liittyen. Syytettyjen penkille joutuvat myös Barcelonan puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu sekä tämän edeltäjä Sandro Rosell.
Kaikkiaan kuuden syytetyn kohtalosta päättää kolmen tuomarin kokoonpano. Tämän ratkaisun teki tuomari José María Vázquez Honrubia, sillä hänen toimivaltansa yksin riittää korkeintaan viiden vuoden vankeustuomion langettamiseen. Maksimirangaistus rikoksista, joista Neymaria epäillään, on kuusi vuotta.
Neymaria taustajoukkoineen petoksesta syyttää DIS-rahasto, joka omisti 40 % Neymarin pelaajaoikeuksista tämän vuonna 2013 toteutuneen Barca-siirron aikoihin.
DIS vaatii myös Neymarin isälle, Bartomeulle ja Rosellille viiden vuoden vankeusrangaistusta, sekä Barcelonalle 195 miljoonan euron sakkorangaistusta.
Verottajan vaatimukset ovat lievempiä. Neymarille vaaditaan kahden vuoden vankeustuomiota ja 10 miljoonan euron sakkoa, ja vain Rosellille viiden vuoden tuomiota. Rosell on jo ollut useita kuukausia vankeudessa toiseen rahanpesusyytökseen liittyen. Bartomeuta verohallinto ei syytä lainkaan, mutta Barcelonalle se vaatii 8,4 miljoonan euron sakkoa. Neymarin kasvattajaseura Santosille ehdotetaan 7 miljoonan euron sakkorangaistusta.
Neymarin isälle verottaja vaatii kahden vuoden vankeusrangaistusta ja äidille vuoden rangaistusta.
Verottajan mukaan Sandro Rosell pimitti yhdessä Neymarin isän kanssa pelaajan hankinnasta syntyneitä todellisia kustannuksia, joiden todettiin myöhemmin olleen 83 miljoonaa euroa. Neymarin siirtosummaksi tiedotettiin alun perin 40 miljoonaa euroa.
Lähde: Mundo Deportivo
LUE MYÖS:
- Eric García jättää maajoukkueleirin – tässä korvaaja
- Lamine Yamal kommentoi Ballon d’Oria – uskoo olleensa oikeutettu voittaja jo pidemmän aikaa
- AS: Barcelona ja Real Madrid saman superlupauksen perässä
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin