Valencia ilman voittoa derbynkin jälkeen – Levanten hyökkääjä hirmutikissä

La Liga -sunnuntai käynnistyi maukkaalla derbyllä, kun Levante ja Valencia ottivat toisistaan mittaa derbyssä. Vauhdikkaassa ja tasokkaassa ottelussa päädyttiin lopulta 2-2 -pistejakoon. Näin viime kauden nelonen Valencia on kolmen ottelun jälkeen yhä voitoitta, ja kahdella pistellään sarjan häntäpäässä.
Levanten molemmat maalit viimeisteli ottelun ensimmäisellä puoliajalla 27-vuotias kärkimies Roger Martí. Levanten viimeisimmällä Segunda-kaudella 2016-2017 22 maalia paukutelleen Rogerin alkukauden vire on ollut huima, sillä hänen tilastoissaan on kolmen kierroksen jälkeen jo kolme maalia. Levante-kärjen koko viime kauden maalisaldo oli yhteensä kolme osumaa.
The assist from Enis Bardhi for Levante’s second was a thing of beauty. Criminally underused by Muñiz last season, but Paco López knows talent when he sees it.
Levante are unbeaten in their last 5 home competitive meetings with Valencia
Follow the action live -- whoscored.com/Matches/131636…
Rogerin maalien välissä Denis Cheryshev oli tehnyt Valencialle tasoituksen, mutta tauolle mentiin kuitenkin kotijoukkueen 2-1 -johdossa. Tasoihin Lepakot nousivat 52. peliminuutilla, kun Dani Parejo iski rankkarista ottelun viimeisen osuman.
Varttitunti ennen täyttä aikaa Valencian vaihdosta kentälle ottama teinilupaus Ferran Torres hassutteli sen verran näppärästi, että Levanten laitapuolustaja Coke oli pakotettu ottamaan toisen varoituksensa. Lopun miesylivoimasta huolimatta Valencia ei kuitenkaan onnistunut nousemaan tasapeliin.
Valencia ei ole voittanut ainuttakaan kuudesta viimeisestä vierailustaan Levanten kotikentällä, vaan tuloksena on ollut kaksi tasapeliä ja neljä Levanten voittoa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- Maalivahti saa hurjan palkankorotuksen siirtyessään Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen