La Liga -pelejä suunnitellaan pelattavan tulevaisuudessa myös ulkomailla
Kuva: Getty Images
Maailma muuttuu, elämä kansainvälistyy ja teknologia kehittyy. Näihin kaikkiin haasteisiin pyritään vastaamaan myös jalkapalloilussa, ja myös La Liga tekee parhaansa kehityksen kelkassa pysyäkseen.
Tärkeänä edistysaskeleena voidaan mainita VAR:n käyttöönotto myös Espanjassa, sekä koko ajan luovemmat kameraratkaisut ottelujen televisioinnissa. Myös ottelukalenteri ja – aikataulut suunnitellaan yhä enemmän television – ja nimenomaan kansainvälisen television – ehdoilla.
Uutta tämän syksyn ohjelmistossa on se, että Espanjan Supercup pelataan yksiosaisena, ja ensimmäistä kertaa Espanjan ulkopuolella, Marokon Tangerissa. Espanjalaisseurojen vieminen ulkomaille ei jääne kuitenkaan kertaluontoiseksi kokeiluksi, vaan suunnitelmissa on alkaa pelata myös La Ligan sarjaotteluita ulkomailla vuodesta 2020 alkaen.
Ottelujen viemisellä ulkomaille pyritään kuromaan kiinni Valioliigan saamaa taloudellista etumatkaa La Ligaan nähden. Valioliigan huippurahakas TV-sopimus on repinyt pesäeroa kilpailijoihin, ja sarja menetti tänä kesänä kenties tärkeimmän mainosvalttinsa Cristiano Ronaldon siirryttyä Italian Serie A:han.
La Ligan puheenjohtaja Javier Tebas väläytti ottelujen viemistä ulkomaille ensimmäisen kerran jo lokakuussa 2015, mutta hankkeen toteutuminen on toistaiseksi viivästynyt. Tebas on pitänyt aihetta pinnalla yhä kiihtyvin väliajoin, mutta askelta ei ole vieläkään onnistuttu ottamaan. Idea on kunnianhimoinen, sillä yksikään suurimmista jalkapallosarjoista ei ole vielä koskaan vienyt sarjapelejään ulkomaille.
Ongelmiakin suunnitelmissa on. Ensimmäinen näistä on täpötäysi ottelukalenteri. Siksi ulkomailla pelattavat ottelut onnistuisivatkin paremmin vuosina, jolloin ei pelata arvokisoja.
Toinen on maantiede, sillä otteluita harkitaan vietäväksi lähinnä Yhdysvaltoihin, Aasiaan tai Afrikkaan. Englannissa, Italiassa tai Saksassa pelaaminen tuskin löisi leiville, sillä kyseisten huippumaiden oman sarjan kanssa on vaikeaa kilpailla.
Sen verran Tebas on kuitenkin valmis suurista suunnitelmistaan tinkimään, että hänen mukaansa ulkomailla pelattavaksi ei missään tapauksessa vietäisi espanjalaisen jalkapalloilun kruununjalokiveä, el Clásicoa Real Madridin ja Barcelonan välilä.
Lähde: El Economista
LUE MYÖS:
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat