Antoine Griezmannille arvovaltaista tukea Ballon d’Or -spekulaatioihin: ”Hän ansaitsee sen”

Kymmenen viimeistä Ballon d’Or-palkintoa eli Kultaista palloa on jaettu tasan Cristiano Ronaldon ja Lionel Messin kesken. Moni on kuitenkin sitä mieltä, että kaksikon ylivalta saattaa vihdoin tänä vuonna murtua. Joidenkin mielestä Real Madridin ja Kroatian Luka Modric on vakavasti otettava voittajaehdokas, ja joidenkin muiden mukaan palkinnon ansaitsisi tällä kaudella sekä Eurooppa-liigan että MM-kisat voittanut Antoine Griezmann.
Tätä mieltä on myös Griezmannin valmentaja Ranskan maajoukkueesta, Didier Deschamps.
– Griezmann on potentiaalinen ehdokas Kultaisen pallon saajaksi. Hän ansaitsee sen. Hän ei ole ainoa, mutta hän kyllä ansaitsee sen, Deschamps totesi AS:n mukaan.
Vuonna 2016 Griezmann ylsi jo äänestyksessä sijalle kolme, mutta tuolloin Atlético Madrid hävisi Mestarien liigan loppuottelun ja EM-kisojen maalikuninkaan Griezmannin tähdittämä Ranska EM-loppuottelun. Tämän vuoden finaaleista Griezmannilla on kahden tappion sijasta kaksi voittoa, joten mahdollisuuksien uskotaan olevan nyt toista luokkaa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Seurapomo kertoi: Näin Antonyn paluu Betisiin toteutui – ”Hänellä on oma vaatemallistonsa”
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä
- Barcan jättänyt toppari kommentoi siirtoaan Saudi-Arabiaan
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Päätös tehty – Barcelona pelaa kotiottelunsa vain 6000 katsojaa vetävällä stadionilla
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Karmea takaisku – Nico Williams loukkaantui, vammasta lisätietoja
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä