Chelsean kiertolainen palaa La Ligaan – ”Tämä on minulle hyvä mahdollisuus”
Kuva: Getty Images
Kai muistatte vielä laitapelaaja Gaël Kakutan? Ranskan entinen junioritähti, joka valittiin muun muassa vuonna 2010 alle 19-vuotiaiden EM-kisojen parhaaksi pelaajaksi, siirtyi Chelseaan Lensistä jo 16-vuotiaana, mutta pelasi kahdeksan Chelsea-kautensa aikana lopulta vain 16 ottelua Bluesissa, joista kuusi Valioliigassa.
Sitkeää yritystä tunkeutua Chelsean ryhmään ei koskaan palkittu, mutta sen sijaan Kakuta reissasi vuosien varrella lainalla vähän siellä sun täällä. Tutuiksi tulivat muun muassa Fulham, Bolton, Vitesse, Lazio ja Rayo Vallecano.
Rayo Vallecanossa Kakuta vietti kauden 2014-2015, ja teki tuolloin seuralle viisi maalia – siihenastisen uransa parhaan saldon. Kesällä 2015 Chelsea vihdoin luopui Kakutasta, mutta aloilleen mies ei vieläkään asettunut. Viimeisiin kolmeen kauteen on mahtunut pelejä Sevillassa, Hebei Fortunessa, Deportivo La Coruñassa ja viime kaudella Ranskan pääsarjan Amiensissa. Amiensissa Kakuta pyssytti kuusi osumaa.
Viime vuonna Kakuta myös vaihtoi maajoukkuetta, kun oli alkanut käydä selväksi, että Ranskan A-maajoukkueeseen hän ei tulisi mahtumaan. Tätä nykyä mies edustaa Kongon Demokraattista Tasavaltaa.
Rayo Vallecanosta jäi epäilemättä Kakutalle hienoja muistoja, sillä seura julkisti viime viikolla Kakutan palaavan joukkueeseen, ja tällä kertaa ostettuna pelaajana. 27-vuotias Kakuta pitää paluuta madridilaisseuraan hänelle ”hyvänä tilaisuutena”.
– Olen paluustani erittäin iloinen. Tämä on hyvä tilaisuus nauttia pelaamisesta tämän joukkueen kanssa, ja tunnen oloni hyväksi, Kakuta totesi lehdistölle Mundo Deportivon mukaan.
– Halusin palata tänne tämän pelitavan vuoksi. Haluan pitää paljon palloa, ja täällä tehdään niin.
Rayo Vallecanon urheilujohtaja David Cobeñon mukaan Kakuta suunnitteli Rayoon paluuta jo viime kaudella, mutta tuolloin toinen sarjataso olisi ollut hänelle kuitenkin ”askel taaksepäin”.
LUE MYÖS:
- Sergio Ramos lähtee Meksikosta – ura jatkuu
- Ferran Torresille hattutemppu Barcelonan maalijuhlissa
- Kylian Mbappé lähestyy Cristiano Ronaldon ennätystä
- Lähde: Barcelona on antanut taas yhdelle avainpelaajalle erioikeuden lähteä Saudi-Arabiaan
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta

- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa