Isco haluaa Espanjalta enemmän: ”Nyt on kyse elämästä ja kuolemasta”
Kuva: Getty Images
Espanjan A-maajoukkueen keskikenttäpelaaja Isco ei ollut tyytyväinen joukkueensa esitykseen maanantaina Marokkoa vastaan Venäjän MM-kisoissa.
”La Roja” taisteli B-lohkon voitosta Portugalin kanssa, joka pelasi samaan aikaan 1-1-tasapeli Iranin kanssa. Espanja siirtyi sunnuntaina ensin johtoon Iscon maalilla, Marokko kiri rinnalle ja ohi, kunnes Iago Aspasin tasoitus 91. minuutilla toi Espanjalle pisteen ja lohkovoiton.
Iscon mukaan Espanjan esitykset vaativat vielä parantamista lohkovaiheesta. Kolmesta ottelusta saldoksi jäi yksi voitto ja kaksi tasapeliä.
– Aloitimme ottelun jälleen hieman epäillen, emme saaneet peliämme kulkemaan. Tästä eteenpäin kaikissa otteluissa on kyse elämästä ja kuolemasta, sanoi Isco Marcan mukaan.
– Emme voi antaa vastustajalle ilmaiseksi maaleja, meidän on keskityttävä. Olemme kompuroineet parhaiden puoliemme kanssa, pelien kontrolloimisessa ja pallonhallinnassa.
– Meidän on laitettava uusi vaihde silmään. Kuka tahansa päävastustajistamme kykenisi lähettämään meidät kotiin.
Espanja kohtaa neljännesvälierässä turnausisäntä Venäjän, joka sijoittui A-lohkossa toiseksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas korvaisi Decon – näin kommentoi Hansi Flick
- Mestaruusjahti tiukentuu, mutta Real Madridin hyökkäysvaihtoehdot ohenevat
- Copa del Reyn välieräparit arvottu – Atlético ja Barcelona iskevät yhteen
- Atléticolle surkeita uutisia murskavoitosta huolimatta
- Atlético Madrid marssi jatkoon murskalukemin – Lookmanille unelmadebyytti
- Real Madridin tilanne vaikeutui – Rodrygon pelikielto venyi myös toiseen osaotteluun
- Girona-pomo tyrmistyi Ter Stegenin kohtalosta: ”Se on tragedia”
- ESPN: Barcelona halukas jatkamaan Lewandowskin sopimusta – yhdellä ehdolla
- Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona

- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona