Mohamed Salah vastasi kysymyksiin Sergio Ramosista – lähetti myös melkoisen kuitin topparille

Liverpoolin tähtipelaaja Mohamed Salah istui espanjalaisen Marca-lehden haastatteluun ja joutui vastaamaan kiperiin kysymyksiin Mestarien liigan finaalin tapahtumista.
Salah joutui jättämään pelin kesken, kun hän loukkaantui kaksinkamppailussa Real Madrid -toppari Sergio Ramosin kanssa. Ramosia on syytetty tilanteesta siitä, että hän olisi tahallaan yrittänyt vahingoittaa Salah’ia.
Salah kuntoutuu tällä hetkellä olkapäävammastaan ja näillä näkymin mies nähdään MM-kisoissa tositoimissa.
– Se on parempi jo. Toivon, että voin pelata turnauksen ensimmäisessä pelissä Uruguayta vastaan, mutta se riippuu siitä, miltä minusta tuntuu pelin lähestyessä, Salah kertoi Marcalle.
Salah myöntää, että loukkaantuminen katkeraan tappioon päättyneessä finaalissa oli miehen uran pahin kolaus. Ramosin syyllisyydestä Salah’in loukkaantumiseen on riittänyt puhetta. Oliko tilanne Salah’in mielestä normaali?
– En tiedä, ehkäpä…
Ramos kertoi oman versionsa tapahtuneesta aiemmin. Topparin mukaan Salah otti häntä kädestä kiinni ja he kaatuivat maahan, jonka jälkeen Salah loukkasi toisen kätensä. Ramos myös sanoi, että jos hänelle olisi käynyt kuten Salah’ille, hän olisi voinut pelata vielä toisenkin puoliajan. Salah’ia Ramosin versio nauratti.
– Sanon vain sen, että se on ihan okei, kun kaveri, joka saa sinut itkemään ensiksi, saa sinut lopulta nauramaan. Ehkä hän olisi voinut myös sanoa minulle, pystynkö pelaamaan MM-kisoissa.
Ramos lähetti viestin Egyptin maajoukkuetähdelle finaalin jälkeen.
– Hän lähetti viestin, mutta en koskaan sanonut hänelle, että se (mitä hän teki) on okei.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi