Kaksi uutta nimeä Madridin valmentajahuhuihin – toinen toteutuisi vaihtokauppana
Zinédine Zidanen yllätyserosta on ehtinyt kulua vasta viisi päivää, mutta Real Madridin uudeksi valmentajaksi on ehditty huhuilla jo vaikka ketä. Eikä huhuilulle takuulla tule loppua ennen kuin Zidanen paikka on täytetty.
Tuoreimmat juorut nostivat esille italialaislehdet Tuttosport ja Corriere dello Sport. Ensinmainitun mukaan Real Madrid teki tarjouksen valmennuspestistä Juventus-luotsi Massimiliano Allegrille. Lehti kertoo Realin puheenjohtajan Florentino Pérezin soittaneen Allegrille jo viime perjantaina.
Tuttosport ei pidä Allegri-huhun toteutumista todennäköisenä ainakaan tässä vaiheessa, mutta skenaarioon sisältyy kuitenkin kiinnostava sivujuonne. Juventus nimittäin olisi valmis tarjoamaan töitä Zidanelle, joka pelasi mustavalkoisissa viiden kauden ajan ennen siirtymistään Real Madridiin vuonna 2001.
Allegri on valmentanut Juventusta neljän kauden ajan, ja on voittanut joukkueineen tuplamestaruuden kaikilla näillä kausilla. Hänen sopimuksensa Vanhan rouvan kanssa kattaa vielä seuraavat kaksi vuotta.
Corriere dello Sport puolestaan ehdottaa Real Madridin peräsimeen portugalilaista Jorge Jesusta. 63-vuotias Jesus on valmentanut menestyksekkäästi Benficaa, jonka kanssa hän voitti kolme portugalinmestaruutta vuosina 2009-2015.
Viimeiset kolme kautta Jorge Jesus on viettänyt Sporting Lissabonissa, jonka kanssa hänellä on vielä ensi kauden kattava sopimus. Valmentajan lähtö seurasta näyttää kuitenkin todennäköiseltä, sillä Sporting Lissabonin kausi oli kaikin puolin myrskyisä, ja päättyi cup-tappioon, jota edelsi kannattajien rynnäköinti harjoituksiin ja pelaajien kimppuun.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?