Lionel Messi täysin pitelemätön Argentiinan paidassa – hattutemppu ja maaliin johtanut syöttö

Barcelonan Lionel Messi oli täysin pitelemätön, kun Venäjän MM-kisoihin valmistautuva Argentiina murjoi Haitia 4–0-lukemin harjoitusottelussa Buenos Airesissa. Kapteeni viimeisteli kolme maalia ja antoi lisäksi yhden maaliin johtaneen syötön.
Messi aloitti maalinteon 17. minuutilla pilkulta ja täydensi hattutemppunsa kahdeksan minuutin sisällä toisella puoliajalla. Viisinkertainen Ballon d’Or -voittaja teki lisäksi esityön vaihtopelaaja Sergio Agüeron osumaan 21 minuuttia ennen loppua. Haiti oli ottelussa täysi vastaantulija.
Illan juhlakalu oli Javier Mascherano, joka nousi legendaarisen Javier Zanettin rinnalle Argentiinan maajoukkueen kaikkien aikojen ottelutilaston kärjessä. Molemmilla on koossa 143 peliä.
Mascherano oli yksi viidestä pelaajasta, jotka jatkoivat avauskokoonpanossa maaliskuun murheellisen Espanja-kamppailun jälkeen. Tuolloin Argentiina koki 1–6-selkäsaunan. Muut neljä olivat Gonzalo Higuaín, Nicolás Otamendi, Nicolás Tagliafico ja Giovani Lo Celso.
Messi palasi kokoonpanoon yhdessä Ángel Di Marían kanssa. Sen sijaan Paulo Dybalaa ei kentällä nähty.
Jorge Sampaolin luotsaama Argentiina kohtaa MM-kisojen kiharaisessa D-lohkossa Islannin, Kroatian ja Nigerian.
Lähde: Goal
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa